Maakuntavaaleista nousi yllätysriita Satakunnassa – Osa haluaisi siirtää vaalit - Satakunta - Satakunnan Kansa

Maakuntavaaleista nousi yllätysriita Satakunnassa – Osa haluaisi siirtää vaalit

Kuntavaaleista on vasta selvitty. Demarit pitäisivät mieluusti vähän taukoa seuraavaan koitokseen.

22.4.2017 16:19

Lyhyeksi jäi puolueiden lepoaika kuntavaalien jälkeen. Satakunnassa osa piireistä on jo aloittanut ensi tammikuussa häämöttävien maakuntavaalien ehdokashankinnan, osa starttaa tänä viikonloppuna ja osa käynnistää vaalivankkurinsa vapun jälkeen.

Puolueiden piirijohtajat joutuvat valmistelemaan historiallisen ainutlaatuisia vaaleja sankassa sumussa, sillä asiaa koskevat pykälät ovat vielä viilattavina.

Kiireellä valmisteltujen lakien on määrä tulla voimaan reilun kahden kuukauden kuluttua heinäkuun alussa.

Satakunnan Sosialidemokraattien puheenjohtaja Harri Lehtonen varoittaa kireän aikataulun ja hätäilyn seurauksista. Hän ottaisi suosiolla käyttöön suunnitelma B:n, jotta puurot ja vellit eivät menisi sekaisin ja jotta ei tulisi sutta ja sekundaa.

Hän rakentaisi esimerkiksi maakunnan ja sairaanhoitopiirin hallinnon entiseen malliin juuri käytyjen kuntavaalien perusteella vielä vuosiksi. Ensimmäiset maakuntavaalit olisi hänen mielestään syytä pitää vasta vuoden 2021 kuntavaalien yhteydessä.

Hän vakuuttaa, että hänen mielipiteensä ei johdu siitä, että demarit ottivat Satakunnassa rökälevoiton.

– Tilanne pitäisi nyt rauhoittaa. Aina joku projekti on ollut liikkeellä ja ilmassa. Se väsyttää ja kuluttaa. Uusien vaalien rykimäaika sekoittaa esimerkiksi Sata-soten valmistelua.

Satakunnan Vihreiden puheenjohtaja Kaarina Ranne on myös maakuntavaalien siirtämisen kannalla, mutta hänelle riittäisi lyhempikin aika.

– Olisi viisasta siirtää vaalit ensi vuoden syksyyn.

Satakunnan Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Simo Korpela odottelee, mitä tuleman pitää.

– Jos ei tule valmista, vaaleja voisi siirtää, hän pohtii ja kertoo, että hän on ehdolla maakuntavaaleissa.

Satakunnan Kokoomuksen puheenjohtaja Emilia Syväsalmi ja Satakunnan Keskustan puheenjohtaja Tapio Huhtanen pitäisivät maakuntavaalit suunnitellusti ensi tammikuussa.

– Siirrossa ei ole mitään järkeä. En jaksa, että asioita aina vain siirretään. Pitää tehdäkin. Ei ruveta jarruttelemaan, pidetään vaalit nyt vaan, Syväsalmi puuskahtaa.

– Me valmistauduimme maakuntavaaleihin jo kuntavaaleissa. Ehdokashankinta on käynnissä ja ensi kesä ja syksy aikataulutettu.

Huhtanen on samoilla linjoilla.

– Ei missään tapauksessa pidä siirtää.

Hän on jo päättänyt asettua ehdolle maakuntavaaleissa.

– Ilman muuta. Olisi petturuutta, jos en olisi ehdolla.

Syväsalmi on tehnyt saman ratkaisun.

Satakunnan Perussuomalaisten puheenjohtaja Anssi Joutsenlahti on myös valmis uusiin vaaleihin jo ensi tammikuussa, vaikka kukaan ei hänen mielestään tiedä niistä vielä mitään.

– Hallitusohjelman mukaan täytyy mennä.

Myös Satakunnan Vasemmistoliiton puheenjohtaja Petri Salminen näyttää kolmen hallituspuolueen edustajan tapaan vihreää.

– Ei haittaa, vaikka vaalit pidetään presidentinvaalien yhteydessä. Eiköhän niihinkin vaaleihin saada ehdokkaita, hän toteaa ja empii vielä omaa ehdokkuuttaan.

Ensimmäisetmaakuntavaalit on määrä pitää presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen yhteydessä 28. tammikuuta.

Vuodesta 2021alkaen maakuntavaalit toimitetaan huhtikuussa yhtä jalkaa kuntavaalien kanssa.

Satakunnanaluevaaleissa valitaan valtuutetut 69-jäseniseen maakuntavaltuustoon.

Ehdokaslistatpitäisi jättää joulukuun puolivälissä.

Maakuntavaltuustontoimikausi alkaa 1. maaliskuuta 2018, jos maakuntavaalit kyetään järjestämään suunnitellusti.

Maakuntavaltuustotpäättävät maakunnan hallinnosta, taloudesta ja toiminnasta, esimerkiksi sote-palvelujen järjestämisestä.

Verotusoikeuttaeivät maakunnat ainakaan tässä vaiheessa saa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: