Mielipide: Päihdehuollon toteutuksen takana karua politiikkaa – hoidetaan halvimmalla tavalla - Satakunta - Satakunnan Kansa

Mielipide: Päihdehuollon toteutuksen takana karua politiikkaa – hoidetaan halvimmalla tavalla

Kirjoittaja raitistui AA-ryhmien avulla.

2.3.2017 17:10

Olen alkoholisti. Olen tosin ollut juomatta toistakymmentä vuotta. Nyt olen seurannut keskustelua ja uutisointia Porin päihdehuollon toiminnasta, sillä otsikot aiheesta ovat kirkuvia. Aivan lääkäritkin huumediilereinä toimivat.

Päihdeongelmat ovat hyvin vaikeita ja monisyisiä ongelmia. En katso hyvällä, että ”uutisoidaan” kolmen viikon ihmeparannuksia tarjoavista hoitomuodoista. Tällaisia hoitoja ei ole olemassa muuten kuin sellaisten yksityisten hoitolaitosten mielestä, jotka perivät hoidoistaan noin 10 000 euron palkkion.

Takuuta ei ole, eikä kuluttajansuojaa. Tunnen useita, jotka ovat yrittäneet ratkaista alkoholiongelmansa tällaisten kalliiden pikakurssien avulla, mutta yksikään heistä ei ole onnistunut.

En ole ollut Porin päihdehuollon asiakkaana. Olen raitistunut AA-ryhmissä käymällä. Olisin kuitenkin demonisoimatta A-klinikan eläkkeelle jäänyttä lääkäriä.

Todennäköisesti Porin päihdehuollon toimintatapojen takana on ollut poliittinen päätös: hoidetaan halvimmalla mahdollisella tavalla. Lääkkeet ovat halpoja ja lääkärille jää mahdolliseksi ainoastaan helpottaa sen hetkistä olotilaa.

Lääkkeetkin ovat otsikoissa muuttuneet huumeiksi. Olen menettänyt monta ystävää alkoholin vuoksi. Alkoholimyrkytyksiin, korvikealkoholiin, sisäelinten pettämisiin ja itsemurhiin. Yksikään näistä haudatuista ei ollut Porin päihdehuollon ja sen tarjoaman lääkityksen piirissä. Olisiko ehkä pitänyt olla?

Vielä varoituksen sana kaikille mummoille ja vaareille. Jos teillä on yöpöydällänne nukahtamista helpottamaan määrätty lääke, jonka purkissa komeilee punainen kolmio, niin todennäköisesti on kyse huumausaineeksi luokiteltavasta lääkkeestä ja te olette nyt sitten sellaisia narkomaaneja.

Anonyymi Alkoholisti

Pori

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: