Porilaine teki kierroksen miesten partureihin – ”naisista täällä ei jutella” - Satakunta - Satakunnan Kansa

Porilaine teki kierroksen miesten partureihin – ”naisista täällä ei jutella”

Vahit Kiliçkesen ja asiakas Jussi Nordman ovat tottuneet jutustelemaan kaikesta maan ja taivaan välillä leikkauksen ajan. Vaikka naisista ei juurikaan jutella.

2.3.2017 14:17

Kaksilahkeisten hiukset ovat nousseet kukoistukseen Porissa, kun kaupunkiin on perinteisten parturi-kampaamoiden lisäksi tullut erityisesti miehille suunnattuja kampaamoita ja turkkilaisia miesten partureita. Porilaine-lehti selvitteli ilmiön taustoja tekemällä kierroksen miehiseen parturimaailmaan.

”Raha ei ole tärkeää, palvelu on”

Turkista Suomeen muuttanut Vahit Kiliçkesen ottaa Jussi Nordmanin pään hellään huomaansa. Hiusten ajelukone alkaa surista ja pian kuontaloa putoilee lattialle. Nordman ja Kiliçkesen eivät ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, ja juttu luistaa. Kiliçkesen pitää Itäpuiston laidalla parturia veljensä Vefan kanssa.

– Keskustelemme usein maailman tapahtumista, kuulumisista ja kaikesta mitä uutisissa näkyy. Kaikenlaista läppää tulee myös heitettyä ja nauramme parturoinnin aikana paljon. Mutta naisista ei jutella. Enkä lue koskaan mitään lehtiä, kertoo Nordman.

Kiliçkesen on saanut parturinoppinsa kotimassaan, jossa parturin hommiin aletaan tutustua jo teini-iässä. Kolmetoistavuotiaana uransa aloittanut Kiliçkesen kertoo, että Turkissa miehet haluavat parturikäynniltä paljon. Hiusten laittamisen lisäksi käynnillä siistitään ja muotoillaan myös parta ja korvakarvat poistetaan. Samalla hierotaan ja rentoutetaan päänahka.

Yksi käynti ei maksa kuin parisenkymmentä turkin liiraa, eli noin 6-7 euroa, mutta hyvälle parturille on jonoa koko ajan. Töitä tehdään aamu- yhdeksästä iltakymmeneen. Hinnalla onkin hankala kilpailla, joten turkissa tärkeintä on palvelu, ystävällisyys ja miellyttävyys sekä ammattitaito.

– Suomalaiset istuvat tuoliin, ja kun tukka on saatu leikattua ja niskavillat juuri ja juuri siistittyä, niin heillä on jo kova kiire nousta ylös ja lähteä. Sellaiseen hemmotteluun tai nautiskeluun ei ole totuttu vielä.

Turkissa miehet leikkaavat miesten hiuksia ja naiset huoltavat naisten hiuksia, jolloin ammattitaito eriytyy. Siksi Kiliçkesen ei osaa ihmetellä vain miehille tarkoitettuja parturipalveluita. Hän myöntääkin olevansa onneton naisten hiustyylien kanssa, mutta miehen parran ja hiukset hän osaa leikata veitsellä vaikka unissaan.

– Kerran erehdyin leikkaamaan vaimoni hiukset. Hän on niistä äärimmäisen tarkka, eikä leikkaukseni kelvannut hänelle alkuunkaan. Kauhea riita siitä vain tuli. Siitä pitäen olen sanonut, että mene sinä sinne naisten kauneussalonkiin, minä en osaa.

”Miehille helppous on pyhää”

Hieman yli neljä vuotta kaupungissa toimineen M-Roomin Marjo Heikkinen kertoo, että miesten hiusten kanssa työskentely ei ole tylsää, vaikka niin usein luullaan. Hän nauttii miesasiakkaiden hiusten ja partojen trimmaamisen lisäksi kaksilahkeisten lupsakkuudesta ja leppoisuudesta.

Porin M-Roomin vastaava parturi-kampaaja Marjo Heikkinen tekee tarkkaa jälkeä Jyri Niemen tukkaan. Taustalla kähertävät parturi-kampaajat Meri Suonpää (keskellä) ja Jemina Lievonen.

– Porilaismiehet voivat olla vähän sellaisia ujoja aluksi, mutta kyllä kampaajan ammatissa pitää olla sosiaalinen. Kun alan kyselemään vähän kuulumisia ja mitä on lomalla tullut tehtyä, niin siinä sitä juttua sitten syntyy. Vaikka kyllä yksi kaverini sanoi joskus, että hän tykkää käydä miesten parturiliikkeessä juuri sen vuoksi, että siellä ei tarvitse jutella, Heikkinen kertoo.

Heikkisen mielestä miesten tukkatyyli on menossa hiljalleen pidempään ja klassisempaan suuntaan. Hiuksia halutaan nyt vetää vähän korvan taakse. Myös parran muotoileminen ja siihen panostaminen ovat nyt in.

Heikkisen mielestä miehille on alkanut muotoutua omia paikkoja sen vuoksi, että naisten markkinat ovat hallinneet jo niin pitkään. Naisille on olemassa omat vaateliikkeet ja kampaajat ja hemmotteluhoidot ja meikkikeskukset, mutta miehille ei ole perustettu mitään vastaavaa. Paitsi nyt hiljalleen on.

– Kyllä se voi olla miehelle kynnys astella sinne naistenlehtien ja kiharrinmallien joukkoon parturoitavaksi. Lisäksi aika usein miesten hiustenleikkuusta on vähän sellainen mielikuva, että se hoidetaan siinä sivussa jossakin takahuoneessa viidessä minuutissa naisten hiusten ja kampausten ollessa kuitenkin se pääasia. Ehkä tällaisessa vain miehille tarkoitetussa kampaamossa tulee sitten enemmän sellainen olo, että miesten hiuksilla on väliä, Heikkinen tuumaa.

Heikkinen on huomannut, että miehetkin ovat alkaneet yhä enemmän pohtia hiusten laittoa ja käyttää muotoilutuotteita. Esimerkiksi hiusten pesun yhteydessä miesasiakkaiden kasvoille levitetään kosteusvoidetta, mitä vierastettiin vielä muutama vuosi sitten. Nyt se ei enää hätkäytä asiakkaita. Samalla sellaiset kävijät, jotka käyttäisivät kutriensa sukimiseen pelkästään viisipiikkistä ja shampoota, ovat vähentyneet.

Yksi seikka on kuitenkin ylitse muiden miesten tukkamaailmassa. Se on helppous. Heikkisen mukaan miehet eivät halua hekumoida kahta viikkoa parturiajan varaamisella ja soitella eri liikkeisiin vapaiden aikojen toivossa, vaan tärkeintä miesten hiusten leikkuussa on päästä parturin tuoliin ilman ajanvarausta.

– Kyllä monelle miehelle se tukan leikkaaminen on edelleen sellainen välttämätön pakko. Siksi on tärkeää, että sen hoitaminen on helppoa. Lisäksi miehet arvostavat monikäyttöistä leikkausta ja toimivaa mallia. Sellaista, mistä saa vähällä laittamisella kivan, mutta jos ei aamulla jaksakaan käyttää aikaa tukan laittoon, niin ei välttämättä tarvitse, Heikkinen summaa.

”Miehet ovat alkaneet katsoa peiliin”

Ananaskampaus. Sitä toivotaan eniten.

Sivuilta lyhyttä ja päältä pitkää mallia kertoo leikkaavansa harva se päivä Tinos-kampaamoliikkeessä työskentelevä parturi-kampaaja Johanna Holma. – Vähän jo jännittää, että koska tämä buumi mahtaa loppua. Sitten jos yhtäkkiä kaikki ananastukkaiset ovatkin ihan out, niin jonoa on käytävälle saakka, Holma vitsailee.

Tällaista toivotaan! Johanna Holman tukkavastaanotolle tullaan yhä useammin kuvan kanssa. Useimmiten esimerkkinä toimii kuuluisan jalkapalloilijan pää.

Holman mielestä miehet uskaltavat ihan hyvin kävellä sisään molempia sukupuolia palvelevaan kampaamoon, kunhan miljöö on tarpeeksi neutraalin oloinen ja ammattimainen eikä seinillä ole vaaleanpunaisia kukkia tai muuta liian tyttömäistä.

– Sekin on tärkeää, että mies ei koe olevansa näyteikkunalla tai koko maailman pällisteltävänä, kun hän käy parturissa.

Holman mielestä miesten hiusten kanssa tärkeintä on antaa aina parasta mihin pystyy. Hänen mukaansa miehistä saa usein vakioasiakkaita, mutta sen eteen on nähtävä myös vaivaa. Esimerkiksi hiusten laittoon on annettava ohjeita ja näytettävä kädestä pitäen, mitä kampaukselle voi tehdä. Samalla ohjeet päänahan hoidosta ja tuotteista ovat osa hyvää palvelua. Pese ja pidä ei enää riitä.

Holma on myös havainnut selvän kulttuurin muutoksen. Sosiaalinen media ja idolit määräävät vahvasti sitä, mitä hiuksilta halutaan. Yhtä useammin miehet tulevat parturiin kuvan kanssa, ja sanovat, että tällaisen minä haluan. Enää kaikkea päätösvaltaa ei luovuteta ammattilaiselle ja sanota, että tee mitä tahdot.

– Usein tänne kävellään jalkapalloilijan kuvan kanssa, että tee tällainen. Toinen suosittu on Robin.

Veitsellä tukan kimppuun! Turkkilainen parturi Friendsin perustaja Samin Ali Salam käsittelee Johannes Thirolfin frisööriä.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: