Ulkomaankauppa kutistui – Rauman Satama miinukselle - Satakunta - Satakunnan Kansa

Ulkomaankauppa kutistui – Rauman Satama miinukselle

11.7.2016 14:29

Kutistunut ulkomaankauppa veti Rauman Satama Oy:n alkuvuoden miinukselle, mutta sahatavara, metallit ja sellu ovat kuitenkin nyt mukavassa kasvussa, kertoo Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Hannu Asumalahti. – Liikenne oli alkuvuonna varsin hiljaista, mutta loppukevään kuukaudet olivat jo lähellä normaalitasoa. Vuoden kokonaisliikenne jää todennäköisesti edellisvuotta pienemmäksi, mutta keväällä piristynyt konttiliikenne yltänee viime vuoden tasolle, hän sanoo.

– Arvioimme tällä hetkellä, että vuoden 2016 satamaliikenteen kokonaisliikennemäärä on viisi ja puoli miljoonaa tonnia ja konttiliikenne noin 270 000 konttiyksikköä. Alkuvuonna erityisesti paperin vientimäärä ja raakapuun tuonti ovat selvästi laskeneet, sen sijaan sellun, nesteiden ja sahatavaran vienti on kasvanut, Asumalahti sanoo.

Rauman sataman kokonaisliikenne oli vuoden 2016 kesäkuun loppuun mennessä yhteensä 2,75 miljoonaa tonnia, jossa on laskua edelliseen vuoteen verrattuna 7,4 prosenttia. Alkuvuonna 2016 kuljetettiin Rauman kautta noin 136 000 konttiyksikköä (TEU), mikä merkitsee 3,8 prosentin vähennystä edelliseen vuoteen verrattuna. Laivakäyntejä oli 558 kappaletta, joka oli 8 vähemmän kuin alkuvuonna 2015.

Satamaliikenteestä vientiä oli 1,91 miljoonaa tonnia (-5,7 %), tuontia 0,82 miljoonaa tonnia (-10,0 %) ja kotimaan liikennettä ainoastaan 0,02 miljoonaa tonnia.

Vahvaa tulevaisuudenuskoa raumalaisille valavat kuitenkin nyt käynnissä olevat noin 65 miljoonan euron väylä- ja konttisatamainvestoinnit, jotka valmistuvat loppuvuonna 2017. Raumalla luotetaan siihen, että syvennetty 12 metrin väylä ja uudistettu 0,5 miljoonan konttiyksikön (TEU) konttiterminaali parantavat Rauman kilpailuasemaa oleellisesti.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: