”Kudottu kaupunki” voittaja – Asuntoja Puuvillan kortteliin? - Satakunta - Satakunnan Kansa

”Kudottu kaupunki” voittaja – Asuntoja Puuvillan kortteliin?

Tällainen on Porin Puuvillan kaupunkikorttelin arkkitehtikilpailun voittanut ehdotus.

5.4.2016 13:45

Helsinkiläisen Arkkitehtitoimisto Huttunen–Lipasti–Pakkasen ratkaisu ”Kudottu kaupunki” voitti Porin Puuvillan kaupunkikorttelin lisärakentamisen suunnittelusta järjestetyn arkkitehtikilpailun.

Työ koostuu alueen länsilaidalle sijoittuvista, kahta rakennustyyppiä edustavista asuintaloista. Julkisivut ovat tiilestä ja katot vinoja.

Viiden arkkitehtitoimiston kutsukilpailulla haettiin ratkaisuja ennen kaikkea asuntorakentamisen toteuttamiseksi Puuvillan alueen länsilaidalle.

Porin Puuvilla Oy aikoo jatkaa voittaneen kilpailutyön pohjalta kaupunkikorttelin suunnittelua. Tavoitteena on yhteistyössä Porin kaupungin kanssa käynnistää korttelissa asuntorakentamisen mahdollistavan asemakaavamuutoksen laatiminen.

Yhtiön toimitusjohtaja Timo Valtonen kertoo, että jos kaikki menee kaavailujen mukaan, asuntorakentaminen voi realistisen aikataulun mukaan alkaa aikaisintaan vuoden 2017 lopulla.

– Toki tämän toteutumiseksi tarvitaan myös yhteistyökumppaneita eli korttelista kiinnostuneita rakentajia. Nämä asiat ovat kaikki vielä avoimia, hän totesi.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: