Polttoaineveron nousu: Näin paljon se vaikuttaa bensan hintaan - Satakunta - Satakunnan Kansa

Polttoainevero nousee lauantaina – lisälasku keskimääräiselle autoilijalle noin bensatankin verran

Litrahinnan korotus nostaa bensiinin hintaa 6,6 sentillä ja dieselin hintaa 6,9 sentillä.

Toejoen St1-asemalle syntyi perjantaina iltapäivällä reilun kymmenen auton jono. Juuso Tanninen ajaa viikossa 200–300 kilometriä. – Kyllä se yli kuuden sentin korotus on paljon. Kirpaisee varmaan monia, hän sanoo.­

31.7.2020 16:22

Helsinki

Polttoaineveron nousu astuu voimaan lauantaina. Bensiinin osalta litrahinnan korotus on 6,6 senttiä litralta ja dieselin osalta 6,9 senttiä.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) johtava tutkija Marita Laukkanen kertoi STT:lle aiemmin, että polttoaineverot lisäävät selvästi kannustinta hankkia vähemmän polttoainetta kuluttavia autoja.

Suomen Kuljetus ja Logistiikka (SKAL) ry:n johtaja Petri Murto kertoi tänään Ylen aamu -ohjelmassa, että heidän laskelmiensa mukaan veronkorotus johtaa lähes 80 miljoonan euron lisäkustannuksiin kuljetusalalle.

Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen puolestaan arvioi, että veronkorotus aiheuttaa 20 000 kilometrin vuotuisella ajomäärällä lähes sadan euron lisälaskun.

Liikenneviraston vuonna 2018 julkaiseman tutkimuksen perusteella keskiverto autoilija ajaa 14  400 kilometriä vuodessa. Veron korotus tarkoittaa laskennallisesti siis noin bensatankin verran lisälaskua per vuosi.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen kertoi STT:lle viime viikolla, että veron korotus vaikuttaa enemmän polttoaineen hintaan haja-asutusalueilla, mikä johtaa alueelliseen epätasa-arvoon.

– Varsinkin jos veroa korotetaan reippaasti, pitäisi miettiä, miten tämä otetaan huomioon ja miten esimerkiksi kompensoidaan tämä korotus ihmisille, jotka asuvat haja-asutusalueilla, koska suurin osa (poliittisista) päätöksistä syntyy kaupungeissa, Kosonen sanoo.

Halpa hinta houkutteli ihmisiä tankkaamaan muun muassa Toejoen St1-kylmäasemalle. ­

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?