Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Satakunta

Pori nostamassa omaishoidon palkkioita jopa satoja euroa kuussa – katso tästä kuinka paljon palkkio nousisi Tapon yrityksestä Musassa epäilty kiinni – poliisi juoksi epäillyn kiinni Tikkulassa Karjarannantiellä sattui kolmen ajoneuvon ketjukolari – osallisena kaksi henkilöautoa ja mopoauto Onnettomuusauto pakenee ja jättää uhrin makaamaan suojatielle – kansalaiskunnon lisäksi ajokunnossakin saattaa olla vikaa Ruosniemen leirintäalue aiotaan sittenkin sulkea – ”Virkistysalueen käyttäjät ovat häiriintyneet” Luvialainen Eveliina, 6, sai diagnoosin vasta vuosien ihmettelyn jälkeen – huonosti tunnettu oireyhtymä voi olla syynä monen aikuisenkin arjen vaikeuksiin Rauman Energia sijoittaa tuulivoimaan – Pohjanmaalle uusi 21 myllyn voimalaitos Satakunnan oppilaitokset halutaan Prizztechin osaomistajiksi Neljä Satakunnan kuntaa saa valtiolta köyhäinapua – kolme apua pyytänyttä jää ilman Rauman seurakunnan viiden miljoonan euron virastotaloremontti säästövaroilla Jo toinen kuljettaja häipyi kolaripaikalta tällä viikolla Porissa – pakettiauto törmäsi pyöräilijään aamun pimeydessä Satasairaala ja Pori Energia joustavat laskuissa lakon aikana Uusi käänne: Ansioitunut nelikko mukaan ratkomaan postikiistaa – saavatko he umpisolmun auki? Porilaista Rainer Lindemania kiusattiin koko ala-asteen ajan television romanisketsien takia opettajia myöten – silti Pirkka-Pekka Petelius pyysi anteeksi vain saamelaisilta Mies raiskasi uhrinsa Porissa kolme kertaa – käräjäoikeus langetti yli 2 vuoden vankeustuomion Ulla-Kirsikka Vainio loppusuoralle Rovaniemen kaupunginjohtajan valinnassa Yt-neuvottelut päättyivät: Sampo-Rosenlew vähentää 16 – uusilla järjestelyillä säästettiin muutama työpaikka Pori haluaa miljoonatontin Porin Aarteelle Porin kaupunki ei innostu pysäköinnin ulottamisesta torialueelle talviaikaan Uutta tietoa Musan väkivallanteosta: Poliisi etsii 25–30-vuotiasta miestä epäiltynä tapon yrityksestä Katso täältä Satakunnan uusien ylioppilaiden nimet Satakunnan suurin yhteisöveronmaksaja investoi 260 miljoonalla – Bolidenin Porin kuparielektrolyysiyksikössä ei likinäköinen näe päästä päähän Katso miellyttävä lista, Porin seutu nauttii harvinaisesta investointibuumista – elinkeinopäällikkö Janne Vartia: Uusia työpaikkoja syntynyt teollisuuteen monipuolisesti Poikaystävän epäillään murhanneen Säkylässä varusmiespalvelusta suorittaneen Milla Arosen – näiltä alueilta KRP etsii ruumista Potilas kertoi karmean tarinan hoidostaan Porissa ja sen dramaattisista seurauksista hänen elämässään – kaksi oikeusastetta vahvistaa lääkärin toimineen oikein Pelkästään lupien hankkiminen aiheutti Latvajärven pariskunnalle valtavasti töitä – nyt suuresta unelmasta, Pohjois-Satakunnan ensimmäisestä viinitilasta, tulee totta Porilainen nuorukainen tehtaili hirvittävän ennätyksen lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa – järkyttävä luku ei yllättänyt syyttäjää, joka kysyy: ”Moniko uskaltaa kertoa?” Auto törmäsi hirveen Honkajoella – metsästäjät lähtivät etsimään matkaansa jatkanutta eläintä Auto suistui Laviantieltä – kyydissä olleet aikuinen ja lapsi eivät loukkaantuneet Auto ja pyöräilijä kolaroivat Huittisissa – Päänsä tuulilasiin lyönyt 10-vuotias tyttö kuljetettiin ensiapuun Rauman vastaus työpaikkojen markkinointiin: ostaa kuusi agenttielokuvaa Tällainen tulipalon murjomasta Porin Keskuskartanosta tulee – uusi ulkoasu valmistuu ensi kesänä Henkilöauto törmäsi suojatiellä: Kaksi pyörillä liikkunutta poikaa loukkaantui Porissa, autoilija häipyi paikalta Kouluruuan kalorit ilmestyivät ruokalistoihin Porissa – Suvi, 17, antaa kipakkaa palautetta: ”Vahvistaa syömishäiriötä” Jäteastia paloi yöllä Nortamonkadulla Henkilöauto ajautui ulos tieltä yöllä Luvialla Sweco laajentaa Raumalla – rakentamisen suunnittelutyölle on kysyntää Seminaarinmäen Torni uuteen kukoistukseen – vanhaa ei tarvitse purkaa, vaan korjaaminenkin onnistuu Investoinnit ja velka tuskana Raumalla – valtavan rakennusohjelman hallinta ja rahoituksen järjestäminen päättäjien päänvaivana Viiden asunnon talo paloi pahoin Kankaanpäässä, raivaus ja jälkivartiointi jatkuivat aamuun – katso video Rauhankadun palopaikalta Tulehduskipulääke vei antibiootin paikan – kokemäkeläisperhe on elänyt läpi lasten flunssien hoidon muutoksen: ”Esikoiselle määrättiin lähes aina, kuopus saa kuurin kipulääkettä” Peräänajo kasitien ja Valajankadun risteyksessä – pelastuslaitos joutui irrottamaan autoja toisistaan ”Juoksimme mäkeä alas, ja katsoin matkalla pari kertaa taakseni” – Hanna Uusikauppila pötki Mauno-koiran kanssa sutta pakoon pururadalla Kankaanpäässä Lukio siirtää joulujuhlansa kirkosta Raumalla Porilainen nuori pakotti 20 alaikäistä tyttöä riisumaan vaatteet ja kuvaamaan ja videoimaan itseään – käräjäoikeus passitti epäillyn mielentilatutkimukseen Tuomiokapituli: ”Ei perusteita kirkkoherra Tomperin palvelussuhteen päättämiselle” – sen sijaan selvitetään, kohdistuuko Tomperiin epäasiallista kohtelua Analyysi: Kaupunginjohtaja hökälehtii, konsulttiyhtiö typerehtii ja JHL jarruttaa neljällä raajalla Jatkuuko Euran kiinteistöjen myyntibuumi? Nyt myytäväksi ehdotetaan Pyhäjärven rannalla olevaa kesänviettopaikkaa ja rivitaloja Runkoputki hajosi yöllä Porin Itsenäisyydenkadulla – muutama kerrostalo jäi hetkeksi ilman vettä Liekö varhaislapsuuden kokemus myymälävarkaudesta saanut Antti-Matti Kivelän haluamaan poliisiksi – tulikin lautakauppias