Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

3D-tulostus nykyaikaistaa teknisen työn opetusta

Ruosniemen koulun kolmannen luokan oppilaat istuvat nenä kiinni tietokoneessa ja seuraavat silmä tarkkana opettajan ohjeita graafisten elementtien luomisesta. Meneillään on teknisen työn tunti ja työn alla on erotuomaripilli 3D-tulostamisen avulla. Teknisen työn opettaja Tapani Asmala on yhtä innoissaan kuin oppilaat uudesta tekniikasta. – Halusin nykyaikaistaa ja kehittää teknisen työn opetusta ja 3D-mallintaminen on yksi osa siitä. Tämä on eräänlainen pilottihanke, jollaista muilla kouluilla Porissa ei vielä ole, Asmala selostaa. Pelle Pelottomaksi itseään kutsuva Asmala kertoo, että 3D-tulostamisen opettaminen ei ole vaikeaa, eikä edes kallista. – Netistä saa ladattua ilmaisen ohjelman 3D-mallintamiseen, jota oppilaat voivat käyttää myös kotona. Ainut huono puoli on se, että ohjelma tulee hitaaksi, kun väki Amerikassa herää. Yleensä me käytämme ohjelmaa kuitenkin silloin, kun Amerikassa nukutaan. Ruosniemen koulun 3D-tulostin on Porin koulutoimen kustantama, mutta halvimmillaan hyvän 3D-tulostimen saa Asmalan mukaan noin 800 eurolla. – Kilo muovilankaa maksaa 30 euroa. Kilolla saa tehtyä paljon kaikenlaista, kuten koko luokan pillit. Käytännössä oppilaiden pillit rakentuvat oppitunnilla niin, että tietokoneella suunnitellaan ensin malli, joka syötetään muistitikun avulla 3D-tulostimeen. Tulostin työstää PLA-muovista valmiin pillin tunnissa. Asmala muistuttaa, että 3D-tulostimella voi periaatteessa tulostaa melkein mitä materiaalia vaan, joka sulaa ja jähmettyy. Esimerkiksi oppilaiden tekemään kalapuntariin luotiin 3D-tulostuksella uusi osa, kun varren materiaali loppui kesken, eikä uutta saanut tilattua Suomesta. – Minä olen tehnyt kotona isän kanssa sydänriipuksen 3D-tulostuksella, kolmasluokkalainen Ella Jokiranta selostaa. Asmala itse on tehnyt uuden kattolampun kiinnikkeen kadonneen kiinnikeosan tilalle. – Netistä löytyy myös valmiita 3D-mallinnoksia, joita voi ostaa ja tulostaa itse. Esimerkiksi jos tietyn Volvo-mallin takalasin pyyhkijän moottorin hammasratas menee rikki, netistä saa ostettua parilla eurolla 3D-mallinnoksen varaosasta ja tulostaa sen itse. Ei tarvitse ostaa koko pakettia, joka maksaa satoja euroja, Asmala vinkkaa. Myös vanhojen autojen harrastajat voivat Asmalan mukaan tehdä auton varaosat itse 3D-tulostuksella, jos sopivia varaosia ei ole mistään saatavilla. Ruosniemen koulu aikoo pitää 3D-tulostuksen jatkossakin osana opetusta. Kaikki koulun oppilaat rakentavat muun muassa oman neppisauton 3D-tulostuksen avulla ja niillä ratkotaan vuoden päästä, kuka on koulun paras neppaaja. Asmala muistuttaa, että 3D-mallinnosten tekeminen on tärkeä taito tulevaa työelämää varten. – Ei nykyajan lapset ole niin diginatiiveja kuin kuvitellaan. Avaruudellinen ajattelu ja kädentaidot ovat hukassa. 3D-opetuskin alkaa siitä, miten tietokone avataan ja suljetaan. Kolmiulotteinen tulostus tai 3D-tulostus on virtuaalisen mallin tuotteistamista fyysiseksi esineeksi 3D-tulostimen avulla. Tulostimessa voidaan käyttää materiaaleina esimerkiksi muovia, metallia, keraamia tai lasia. Tulostusmateriaali on yleensä omissa kaseteissaan, josta mallintamiseen tarvittava materiaali johdetaan tulostuspäähän esimerkiksi nauhana tai jauheena. Tulostuspää sulattaa tai liuottaa nesteeseen tulostusmateriaalin ja suihkuttaa tulostinalustalle liukenevan materiaalin, joka kovettuu ohuina kerroksina haluttuun kohtaan. Malli muodostuu useista ohuista kerroksista. Kolmiulotteisia malleja voi tilata myös tulostuspalveluja tarjoavilta yrityksiltä. Vanhojen autojen harrastajat voivat tehdä auton varaosat itse, jos sopivia varaosia ei ole mistään saatavilla. 3D-mallinnosten tekeminen on tärkeä taito tulevaa työelämää varten.