Piirakka on mahtava moniottelija kaikenlaisiin ruokahetkiin. Se sopii niin kevään juhlien noutopöytään, rentoihin illanistujaisiin ja vaikka mökkitalkoisiin mukaan otettavaksi.
Täytettä on helppo varioida mielitekojen, sesonkien tai jääkaapin sisällön mukaan. Hävikkihengessä piirakkaan uppoaa niin juustonkannikat kuin ylijääneet perunatkin. Hieman nahistuneet yrtit saavat hienonnettuna uuden elämän piirakan täytteessä.
4 vinkkiä piirakkapohjan leipomiseen
1. Käytä pohjaan kylmiä aineita, jolloin taikina pysyy kiinteänä.
2. Yhdistä pohjan aineet nopeasti, jolloin taikinaan ei synny sitkoa.
3. Anna taikinan levätä viileässä ennen paistamista. Siten se pysyy paremmin muodossaan.
4. Esipaista pohja ennen täytteiden lisäämistä. Siten pohja kypsyy tasaisesti eikä jää raa’aksi.
Kuuma vinkki: Tee taikinaa samalla kertaa kaksinkertainen annos. Taputtele toinen puolikas litteähköksi levyksi. Kääri ensin leivinpaperiin ja sitten kelmuun. Laita pakastimeen odottamaan seuraavaa piirakkapäivää.
Käytä pohjaan kylmiä aineita, jolloin taikina pysyy kiinteänä.
Jos perinteinen, uunissa täytteineen paistettava piirakka tuntuu kevään koittaessa liian raskaalta, niin kokeile ilman täytettä paistettavaa piirakkaa.
Piiraan juju on siinä, että pelkän pohjan voi paistaa hyvissä ajoin etukäteen, mutta täyttäminen kannattaa tehdä vasta vähän ennen h-hetkeä. Juuri ennen tarjoilua kypsälle pohjalle levitetään vuohenmaitotuorejuustoa ja viimeistellään erilaisilla tomaattiviipaleilla ja yrteillä. Lopputuloksena syntyy kesäinen piirakka, jota jotkut kutsuvat salaattipiirakaksi täytteiden vuoksi.
Tomaattien kypsyys on tässä piirakassa kaiken A ja O, sillä kalpeista, vielä hieman raaoiksi jääneistä tomaateista syntyy mitäänsanomattoman makuinen päällys.
Jos vuohenjuusto ei ole sinun juttusi, niin eipä hätää. Korvaa se maustamattomalla tuorejuustolla ja lisää joukkoon enemmän mausteita tai vaikkapa pestoa. Myös piparjuurella maustettu tuorejuusto antaa piirakkaan hyvän terän.
”Anna taikinan levätä viileässä ennen paistamista. Siten se pysyy paremmin muodossaan.
Kun kauan kaivattujen varhaisperunoiden sesonki alkaa, niitä tekee mieli syödä ihan joka ruoassa. Erityisen sopiva osoite keitetyille perunoille on suolainen piirakka.
Piirakan ihanat skandimaut, peruna ja kala sitruunalla höystettynä, puhuttelevat monia kevään juhlapöydässä.
Täytteeseen tulevan lohen voi halutessaan laittaa vasta paistamisen jälkeen piiraan päälle.Tällöin lohi toimii tillin kanssa itsessään piirakan koristeena.
Erityisen juhlavan piirakasta saa, jos lohen lisäksi leivonnaisen koristelee mädillä, tillillä, hienonnetulla sipulilla ja pienillä smetananokareilla.
Lohipiirakka on ruokaisa ja herkullinen tarjottava. Peruna ja kala sitruunalla höystettynä puhuttelevat kevään juhlapöydässä.