Jouko Salo, 32, Hollming Oy:n toimitusjohtajaksi

Roni Lehti
Jouko Salo, 32, Hollming Oy:n toimitusjohtajaksi

Jouko Salo nousee Hollming Oy:n toimitusjohtajaksi.

Ilona Koskimäki

Raumalaisen Hollming-konsernin toimitusjohtajaksi on syyskuun alusta lähtien nimitetty filosofian maisteri Jouko Salo, 32. Hän siirtyy tehtävään Auramarine Oy:n teknologiajohtajan paikalta ja edustaa neljättä sukupolvea perheyhtiön johdossa.

–On hyvin innostavaa tarttua ruoriin hetkenä, jolloin portfolioyrityksemme toimialat muuttuvat nopeammin kuin koskaan ennen. Ketteränä ja innovatiivisena toimijana uskon, että pystymme kasvattamaan portfoliotamme tulevina vuosina”, kertoo Jouko Salo yhtiön tiedotteessa.

Hollming on monialakonserni, joka on mukana muun muassa meri-, energia ja prosessiteollisuudessa. Sen liikevaihto on 75,5 miljoonaa euroa ja siitä 70 prosenttia tulee viennistä. Konserniin kuuluvat muun muassa Auramarine, joka valmistaa polttoaineen syöttökoneikkoja laivoihin ja voimalaitoksiin sekä laivojen painolastiveden käsittelyjärjestelmiä, ja BMH Technology, jonka erikoisalaa on jätteenkäsittely ja siinä tarvittavat laitteet.

Perheomisteinen kehitys- ja sijoitusyhtiö Hollming Oy hoitaa konsernin liiketoimintaportfoliota ja liiketoimintojen yhteisiä palveluita kuten rahoitusta sekä talous- ja henkilöstöhallintoa.

Konsernijohtajana toiminut Jyrki Heinimaa jatkaa Auramarine Oy:n hallituksen puheenjohtajana.


Kommentit (1)

  • Yrittäjän ystävä

    Nuorena on vitsa väännettävä ja kai se rautakin tottelee, kun kovasti vääntää. Menestystä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös