Porilaine

Tarja Niemi on pyörittänyt Reposaaren legendaarista kioskia jo 20 vuotta – "ei ole missään kohtaa tullut mieleen, että pitäisi lähteä jonnekin muualle"

Hanna Laasanen
Tarja Niemi on pyörittänyt Reposaaren legendaarista kioskia jo 20 vuotta – "ei ole missään kohtaa tullut mieleen, että pitäisi lähteä jonnekin muualle"

Tarja Niemi paistaa suit sait vaikka XXL-kokoisen porilaisen tai hampurilaisen, sillä lounasaikaan kioskilla käy paljon nälkäisiä työmiehiä.

Asta MatikainenPori

Jos haluat istua tuppisuuna, älä mene Reposaaren Kaupparannan kioskille kahville tai porilaiselle. Jos sen sijaan haluat saada leppoisaa ja puheliasta juttuseuraa, rannan kioski on juuri oiva ja oikea paikka.

Virallisesti Satamapuistossa oleva kioski on nimeltään Kaupparannan kioski, mutta tuttavallisemmin Tarjan kioski. Eikä se enää ole edes kioski vaan ravintola täysin anniskeluoikeuksin. Ne hankittiin kolme vuotta sitten kioskin laajennuksen valmistuttua.

Nyt pääasia ei kuitenkaan ole kioski vaan sen omistaja Tarja Niemi. Hän on kioskin sydän ja sielu. Nainen ja kioski ovat yhtä! Niin paljon, että on melkein mahdotonta kirjoittaa toisesta ilman toista.

Se ei ole mikään ihme, sillä Tarja on ahertanut äitinsä vuonna 1978 perustaman kioskin tiskin takana ensin silloin tällöin, mutta vakituisesti jo vuodesta 1998. Silloin hän osti kioskin äidiltään.

Ennen yrittäjäksi ryhtymistä hän oli autellut kioskilla äitiään, joka puolestaan hoiti Tarjan ja tämän puolison Markun vastasyntynyttä poikaa.

Tarjan äiti syntyi Reposaaressa, mutta hän kävi syntymässä Porissa pysyäkseen sen jälkeen tiukasti kotisaarellaan. Puolisokin löytyi sieltä, eikä sen koommin ole tarvinnut lähteä onnea tai työtä kauempaa etsimään. Yhdessä on oltu jo 36 vuotta. Avioliitto solmittiin 1991, kun morsian kosi mökillä kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen.

–Ei ole missään kohtaa tullut mieleen, että pitäisi lähteä jonnekin muualle. Täällä muutetaan iän karttuessa omasta talosta ensin tuohon kerrostaloon ja sitten hautausmaalle, vannoutunut saarelainen kertoo.

Tarja nauraakin siirtyneensä kotitalostaan vain kahden korttelin päähän Satamapuiston varrella, sillä Niemen viehättävä omakotitalo ei todellakaan ole sen kauempana entisestä kodista. Ikänsä saarella asunutta ilahduttaa suuresti, että Reposaareen on muuttanut paljon uusia asukkaita ja myös lapsiperheitä.

Toimelias kioskinpitäjä kertoo uusille asukkaille, ettei yhtä ruuvia tarvitse lähteä kaupungista hakemaan. Jos tulee joku tarve, niin kannattaa lähteä kioskille.

–Kyllä täällä aina tiedetään, mistä apu löytyy tai kenen puoleen kääntyä, Tarja kertoo.

Tiskin takana porilaisia, lihapiirakoita, makkaraperunoita ja milloin mitäkin paistavaa Tarjaa seuratessa voisi kuvitella, että aina yhtä iloisen ja jokaista ovesta tulijaa lämpimästi tervehtivän naisen elämä on yhtä auvoa. Murheensa ne ovat olleet hänelläkin.

Kun Tarja osti kioskin äidiltään, tämä alkoi pitää ruokalaa ostamassaan kerhotalossa. Äiti oli aina haaveillut talosta, ja alkoi tehdä huoneita gasthausiin. Remontti valmistui syksyllä, ja maaliskuussa äiti sairastui.

–Talo oli täynnä komennusmiehiä, ja jatkoin paikan pitoa jonkun aikaa, vaikka kioskikin oli hoidettavana. Samaan aikaan rakensimme taloa, ja lopulta olin ihan loppu. En itse tajunnut sitä, ennen kuin sain autoa ajaessa paniikkikohtauksen. Pillereiden sijaan sain avun akupunktiosta.

Toistakymmentä vuotta Tarja jaksoi hoitaa äitiään, mutta lopulta vanhainkoti oli äidille paras paikka.

Kun Tarja itse sairastui jokin aika sitten, hän alkoi pitää päiväkirjaa ja suunnitteli hautajaisensa. Niissä piti ehdottomasti esittää Jenni Vartiaisen Suru on kunniavieras -kappale.

Lopulta selvisi, ettei kyse ollut niin vakavasta kuin aluksi oli näyttänyt. Potilaansa tunteva lääkäri kysyikin, aikooko rouva nyt syödä pari munkkia hyvät uutiset kuultuaan. Pullanystävän on nyt kuitenkin höllättävä neljän viiden pullan päivätahtia, mutta ehtoosuklaa pitää kyllä saada.

Jauhelihakeitto ja makaronilaatikko ovat kotona Tarjan bravuureita, mutta yleensä mies kyllä huolehtii kokkaamisesta. Perheen poika antoikin joululahjaksi kummallekin keittokirjan; isälle vaativamman, äidille helpompia reseptejä tarjoavan.

Käytyään koulunsa Reposaaressa Tarja kävi kauppakoulun ja laittoi pystyyn vaateliikkeen saarelle. Lipsasen Mimika-tehtaasta hän haki myytävää, mutta myi pian liikkeen tädilleen. Ihmisläheinen ala houkutteli, ja seuraavaksi Tarja haki Veholle automyyjäksi.

–Ajattele, 30 vuotta sitten nainen haki automyyjäksi. Olen aina ollut hulluna autoihin. En päässyt, mutta pääsin lähetiksi satamalaitokselle, jossa olin vuoden. Meri-Porin uimahallin kahviossa meni pari vuotta, ja kun jäin sieltä pois omistajan vaihduttua, olin puoli vuotta asfalttihommissa heiluttelemassa autoilijoille ajokieltokylttiä. Siinä sai bongailla autoja, se oli hienoa.

Pian Tarjaa pyydettiin takaisin uimahallin kahvioon, johon hän palasi kolmeksi vuodeksi. Sieltä hän jäi pois alettuaan odottaa perheenlisäystä, ja sitten alkoikin jo kioskiyrittäjän ura olla aluillaan.

–Mun täytyy nousta kuudelta ylös. Jos nousen myöhempään, niin kestää melko kauan ennen kuin saan päivän töistä kiinni.

Tarja ei juuri osaa olla paikallaan tekemättä mitään, mutta tunnin kävely musiikki korvissa on keino rentoutua. Kioski on suljettuna vain kaksi päivää vuodessa jouluna.

Kesällä mökillä aina jossain puuhassa oleva osaa sentään nukkua jopa kymmenenkin tuntia ja osaa olla tekemättä mitään. Siellä ainoa ohjelma on verkkojen lasku, jolloin Tarjan tehtävänä on soutaa, totella ja olla hiljaa. Pari kolme päivää mökillä riittää.

Tarjan paistamat munkit houkuttelevat päivästä toiseen asiakkaita kahville. Kahville kertoivat poikkeavansa Porista Reposaarelle vähintään kerran viikossa, parhaana kaksi, nimettömiksi heittäytyneet autoilevat herrat. Lounasaikaan maistuvat kävijöille grilliherkut.

–Tupa täynnä, tästä sitä on aina haaveillut. Olen tänään salamaakin nopeampi, Tarja huikkaa purtavaa paistaessaan.


Kommentit (10)

  • lukkari

    ehdottomasti AAA luokan paikka, jotenkin ihmeen kiva ilmapiiri ja lämpö, tuossa pienessä kioskissa-kyllä tykkään -on kuin keidas elämän keskellä

  • Vierailija

    No sanotaanko nyt vaikka näin, että ei nyt niin kauhean kummoista grilliruokaa ole ko. pytinki koskaankaan pystynyt tarjoamaan.
    Poristakin jopa löytyy huomattavasti maukkaampaa grillimättöä monestakin eri paikasta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio