Pori Jazz

"Porilaiset pitävät kaupunkiaan musiikkipaikkakuntana, mutta se ei juuri näy jazzien ulkopuolella"

Jyrki Laiho oli vasta 13-vuotias, kun vanhemmat päästivät hänet jo yksin Kirjurinluotoon jazzkonserttiin.

Joonas Salli
"Porilaiset pitävät kaupunkiaan musiikkipaikkakuntana, mutta se ei juuri näy jazzien ulkopuolella"

Jyrki Laiho on jazzien ilmaiskonserttien suuri ystävä. Hän aikoo istua taas tiiviisti eturivissä niin monessa konsertissa kuin vain mahdollista.

Marja-Kristiina VainelaPori

Kun musikaalinen ihminen varttuu kaupungissa, jonka kesä huipentuu vuosittain suureen jazzfestivaaliin, se ei voi olla jättämättä jälkiä.

–Pori Jazz on ollut suuri vaikuttaja elämässäni, vahvistaa Porissa jo pitkään Validi Karkia -musiikkiklubeja järjestänyt Jyrki Laiho.

Tämän kesän festivaaleilta Laiho odottaa taas paljon. Erityisellä kiinnostuksella hän kuuntelee kotimaisia jazzartisteja, kuten Iro Haarlaa, Joona Toivasta ja Mikko Innasta bändeineen.

–Aika moni näistä kotimaisista esiintyjistä on jo esiintynyt järjestämilläni klubeilla, Laiho virnistää.

Toki Laiholle kelpaavat myös jazzien ulkomaiset esiintyjät, kuten Nick Cave ja Terje Rypdal.

–Olin nuorempana kova Nick Cave -fani. Muistan, kun matkustin ystäväni kanssa 1997 Ruisrockiin Cavea katsomaan. Liftaaminen ei oikein sujunut ja matkanteko kesti vaikka kuinka kauan. Ehdimme kuitenkin ajoissa perille.

Laiholla on tarkoitus istua myös tämän kesän jazzkonserteissa niin paljon kuin aikataulut ja kukkaron sisältö sallivat.

Siitä hän on erittäin tyytyväinen, että jazzeilla on perinteisesti ollut iso määrä laadukkaita esiintyjiä myös ilmaiskonserteissa.

Tämän vuoden ilmaistarjonnasta Laiho on taas huomattavan innostunut.

–Siellä on luvassa häkellyttävä noutopöytä! Jukka Nousiainen, Laura Moisio, Yona, Olavi Louhivuori ja Jussi Fredriksson ovat suosikkejani jo vanhastaan. Lisäksi tarjolla on kiinnostavia uusia nimiä.

Laiho kertoo kasvaneensa ilmaiskonserttien ansiosta jazziin ja festivaaleihin kiinni jo hyvin nuorena.

–Muistan, kuinka pyörimme kavereiden kanssa jazzkadulla. Minä olisin halunnut jäädä kuuntelemaan esiintyjiä, vaikka muut hinkuivat jo eteenpäin.

Toinen iso juttu Jyrki Laiholle oli se, kun tuolloin vielä Kullaalla joka kesä järjestettävän popjazzleirin nuoret tulivat konsertoimaan ilmaislavalle.

–Television Levyraadista tuttu jazzmies Klaus Järvinen juonsi tilaisuudet. Oli elämys kuunnella, kuinka ikäiseni nuoret esiintyivät ja improvisoivat upeasti. Minulle aukeni kokonaan uusi maailma.

Jyrki Laiho oli itse aloittanut klassisen kitaran soittamisen musiikkiopistossa 11-vuotiaana. Pari vuotta leiriläisten esiintymisiä katseltuaan hän halusi itsekin mukaan leirille.

–Siellä me sitten soittelimme. Yhdessäkin dixielandbändissä sähköbasson varressa oli eräs rastapäinen nuorimies. Hän oli sittemmin HIM-yhtyeensä kanssa kuuluisuuteen noussut Ville Valo.

Vuosien varrelta Jyrki Laiholle on jäänyt mieleen moninaisia esiintymisiä Pori Jazzeilta. Hän on riemastunut James Brownin kaikista kolmesta Porin-keikasta. Samaten Stingin ja Björkin kaltaiset maailmantähdet ovat tehneet vaikutuksen.

Laiho muistaa myös ensimmäisen maksullisen Kirjurinluodon konserttinsa Pori Jazzeilla ikinä. Vanhemmat päästivät vain 13-vuotiaan pojan yksin luotoon, vaikka tämä ei saanutkaan värvätyksi kavereitaan mukaan. Musiikin kuuntelemisen palo oli niin kova.

–Silti hienoimpia kokemiani konsertteja jazzeilla on ollut Bill Frisellin keikka, joka oli nuorisotalon liikuntasalissa. Tuollaisella keikalla pääsee aivan eri tavalla lähelle maailmanluokan artistia verrattuna suuriin massakonsertteihin.

–Kaipaisin sekä jazzeille että Poriin muutenkin lisää konserttipaikkoja, joissa vastaavat elämykset olisivat mahdollisia.

Vaikka Jyrki Laiho on lahjakas muusikko itse, hän on keskittynyt nykyään pelkästään konserttien järjestämiseen ja oman levyfirman pyörittämiseen. Laiho haluaa tarjota muille sellaisia intiimejä ja elähdyttäviä musiikkielämyksiä, joista nauttii itsekin.

Yksi asia häntä hieman jurppii keikkajärjestäjän roolissa.

–Porilaiset pitävät kaupunkiaan musiikki- ja jazzpaikkakuntana, mutta valitettavasti se ei juuri näy jazzien ulkopuolella. Väkeä on vaikea saada liikkeelle.

Laiho aikoo silti jatkaa valitsemallaan tiellä. Musiikin kuuntelemisen palo on niin kova – edelleen.


Kommentit (8)

  • Desantti

    Validi Karkia on helmi – maximum respect!

  • Nimetön

    Arvoisa Tulppakorva,
    Maailmalla monessa kaupungissa asuneena pidän Poria erinomaisena suomalaisena kaupunkina. Maailmalle lähtiessä pidin Helsinkiä Suomen kruununa mutta nyt kun on maailmaa nähnyt, Berliinit, Amsterdamit, Pariisit ja San Franciscot asuttu ja koluttu niin Pori osoittautuu todelliseksi timantiksi. Helsinki ei ole mitään. Asun mieluummin rehellisesti luonnollisessa ja pienessä merenrantakaupungissa Suomessa kuin suurkaupunkeja huonosti matkivassa Helsingissä. Suomalaiset näkevät asiat kapea-alaisesti ja kiinnittävät liikaa huomiota kiiltoon ja krumeluuriin. Kuinka paljon tapahtumia pitää pienessä kaupungissa olla? Kyllä yksi suurempi tapahtuma vuodessa riittää. On kai ihmisillä muutakin puuhaa kuin vain kierrellä oman kaupungin pikkuisissa kissanristiäisissä? Pitää joku syy olla joskus lähteä myös kaupungin ulkopuolelle katsomaan mitä on tarjolla. Ei yhden kaupungin tarvitse tarjota kaikkea. Varsinkaan Suomen kaltaisessa pikkumaassa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio