Porilaine

Porilaisesta jäähallista tulee lauantaina diskoareena – "kannamme kortemme kekoon"

Porilaisesta jäähallista tulee lauantaina diskoareena – "kannamme kortemme kekoon"

Discotapahtumalla kerätään varoja kiekkojunioreille. Kuvituskuva.

Markus ViljanenPori

Tulevana lauantaina Astora Areena muuttuu yhden illan ajaksi diskoareenaksi, kun ässäjuniorijoukkue pistää pystyyn Jäädiscon.

Talkoovoimin järjestettävän tapahtuman taustalla häärivät Ässien E1 2006- joukkueen taustahenkilöt ja kiekkovanhemmat. Päävastuussa kaiken sujumisesta ovat aktiiviset kiekkoäidit.

– Kohderyhmänä ovat kaikki luistelutaitoiset ja diskosta kiinnostuneet. Tapahtuma sai alkunsa viime keväänä joukkueen vanhempainillassa, kun ideariihen tyyliin mietimme varainkeruu- ja talkoohommia joukkueelle, Nina Sivonen, yksi E1 2006 -juniorijoukkueen joukkueenjohtajista kertoo.

– Yhteen hiileen puhalletaan ja fiilis on hyvä! Työryhmässä on aktiivinaisia kymmenkunta ja loput perheet ovat valjastettu työvuoroihin diskoiltaan. Sponsoreita on hankittu ja joka perheen työpanos on tarpeen.

Pienten kiekkoilijoiden pelaamisen ja aktiviteettien mahdollistamisen taustalla on aina lukuisia vanhempia, jotka laittavat itsensä likoon lasten harrastamisen eteen. Ässien juniorijoukkueiden toiminnassa on mukana monia aktiivisia kiekkoäitejä.

– Kannamme kortemme kekoon, jotta jääkiekon harrastus tässä ikäluokassa pysyisi inhimillisenä kuukausimaksun osalta ja kaikilla olisi mahdollisuus olla mukana.

Sivonen muistuttaa, että jääkiekko on hieno harrastus, mutta se vaatii perheiltä panostusta kolmeen K:hon, eli kannustamiseen, kuljetukseen ja kustantamiseen.

– Olen toiminut nyt kolme kautta joukkueenjohtajana kolmen muun kanssa. Heistä kaksi on myös kiekkoäitejä. Valmennus, joukkueen toimihenkilöt ja huoltajat tekevät hienoa vapaaehtoista työtä joukkueen eteen.

Jäädiscon kaltaisten tapahtumien järjestäminen on vain murto-osa kaikesta, mitä kiekkokauden aikana tulee eteen.

– Kiekkoäitejä on aktiivina hallilla, kuljetuksissa, viikonlopun kotipelien kahviloissa, jäähyaition toimihenkilöinä, tilastopalvelussa tai vaikka ottelukuuluttajana. Toki kiekkoäidin arki on varmasti samanlaista kuin kenen tahansa aktiiviurheilua harrastavan lapsen tai nuoren äidin arki.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio