Porilaine

Opettajasta leipomoyrittäjäksi: "Porin oma leivos olisi kuin karhu, tumma ja maultaan voimakas "

Kondiittorimestari Sanna Granroth haluaa pitää kädet taikinassa ja ohjata uusia leipureita läheltä. Opettaja yllätti itsensäkin ryhtymällä yrittäjäksi.

Joonas Salli
Opettajasta leipomoyrittäjäksi: "Porin oma leivos olisi kuin karhu, tumma ja maultaan voimakas "

Sanna Granrothia ei haittaa, vaikka kello herättää kolmelta aamulla. Elämänmuutos tuntuu hyvältä.

Tuuli Heervä

Olet tuttu kasvo monelle Porissa ammattiin valmistuneelle. Mikä vei sinut uusiin kuvioihin tänä syksynä?

–Opetin tosiaan 25 vuotta leipomo- ja kondiittorialan opiskelijoita. Viihdyin heidän kanssaan tosi hyvin. Teimme yhdessä kirjankin ja pääsimme hyville sijoille alan kilpailuissa. Kuvittelin täysin, että jään aikanaan eläkkeelle opettajan virasta. Viime talvena Jauhopoikien tuttu yrittäjä kuitenkin ehdotti, että ryhtyisin jatkamaan hänen leipomoyritystään.

–Heitin ensin ihan vitsinä, että juu toki, mutta idea jäi elämään. Punnitsin sitä kesän ajan ja päädyin siihen ajatukseen, että miksei. Kaikkea muuta olenkin tällä alalla jo tehnyt. Omalta osaltaan päätökseen vaikutti ammatillisen koulutuksen reformi, joka vie opiskelijat yhä enemmän oppimaan työpaikoille. Opettajalle jää ohjaajan ja suoritusten kirjaajan rooli. Minä nautin nimenomaan käytännön opetustyöstä. Nyt voin siirtyä katsomaan reformia toiselta puolelta ja ottaa työssäoppijoita omaan yritykseeni ja tavallaan jatkaa myös opettamista täällä yrittäjyyden ohella.

Miten itse päädyit leipomoalalle?

–Äitini on leipuri ja mummukin leipoi usein. Varsinaisesti se lähti kyllä kohdallani kesätyöstä. Aloitin 15-vuotiaana munkinpaistajana. Ylioppilaaksi tultuani valmistuin samaisesssa leipomossa oppisopimuskoulutuksella leipuriksi. Ura jatkui siitä. Valmistuttuani elintarviketeknikoksi minua kysyttiin leipomoyrittäjäksikin. Silloin opettajaopinnot veivät voiton.

–Nautin edelleen siitä perustekemisestä, pulla- tai leipätaikinan vaivaamisesta. Se ilo ei ole vuosien mittaan kadonnut minnekään. En syty yhtään ajatukselle, että olisin isossa teollisessa leipomossa nappia painamassa. Konditoriapuolessa on oma viehätyksensä, saa laittaa luovuuden peliin.

–Perheessämme on neljä tytärtä. Vaikka heidän opiskelupaikkansa ovat muilla aloilla, kaikki ovat mielellään luvanneet auttaa Jauhopojissa. Yksi tytär onkin nyt opiskelujen välissä minulla töissä. Perheen ulkopuoliset työntekijät ovat omia opiskelijoitani vuosien varrelta. Hyvää porukkaa siis!

Onko leipominen mielialajuttu?

–Yrityksessä se on tietysti ennen muuta työtä, mutta varsinkin kotioloissa sillä on rauhoittava vaikutus, kun välillä pitää odottaa taikinan nousemista ja muuta. Myös eri leivonnaisilla on oma vaikutuksensa. Suklaakakku auttaa todella moneen mieliharmiin. Toisinaan taas on pullapäivä, välillä parasta on ruisleipä.

Joudutko nyt leipomoyrittäjänä nousemaan jo kello 3?

–Kello soi nimenomaan aamukolmelta! Herääminen niin aikaisin on ollut yllättävän helppoa – kunhan menen ajoissa nukkumaan. Yleensä pää on tyynyssä yhdeksältä illalla.

–Kun pohdin yrittäjäksi ryhtymistä, tämäkin puoli nousi esiin. Sisareni huomautti, että kesätöissä menin leipomon vuoroon aamu kahdeksi. Eikä nyt edes tarvitse keskiviikkoisin mennä vuoroon suoraan tansseista, jotka loppuvat yhdeltä, kuten silloin nuorempana!

Millainen olisi mielestäsi Porille sopiva nimikkoleivos, vai onko masaliisan voittanutta?

–Toki meiltäkin saa masaliisaa. Mutta jos mietin, millainen olisi uusi, varta vasten Porille suunniteltu leivonnainen, tulee ensin mieleeni Porin karhu. Niinpä leivonnaisen pitäisi olla tumma ja makuyhdistelmään riittävän voimakas.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio