Porilaine

Maren Jeskanen on lastentarhanopettaja ja taiteilija – "Persoonallinen etunimeni oli merimiesisän valinta"

Maren Jeskanen puuhaa parhaillaan rahoitusta isolle julkiselle veistokselle Porissa.

Hanna Laasanen
Maren Jeskanen on lastentarhanopettaja ja taiteilija – "Persoonallinen etunimeni oli merimiesisän valinta"

Maren Jeskanen maalaa itse, mutta hän yrittää järjestää myös rahoitusta isolle veistosprojektille.

Marja-Kristiina VainelaPori

Maalaat tauluja, mutta käyt päiväkodissa töissä. Oliko ammatinvalinta vaikea näiden kahden täysin erilaisen työn välillä?

–Olen koulutukseltani lastentarhanopettaja, ja lasten kanssa työskenteleminen on suuri intohimoni. Saan toteuttaa siinä ammatissa itseäni, kuten myös maalatessani. Kuvataiteen lisäksi musiikki on ollut minulle rakasta aina, mutta maalaamaan rupesin vasta aikuisiällä.

–Meillä on kaksi, nyt jo aikuista lasta. Hoidin heitä pitkään kotona, kun he olivat pieniä, sillä minusta olisi tuntunut kummalliselta viedä omat lapseni hoitoon ja mennä päiväksi hoitamaan muitten lapsia. Kun lapset alkoivat tulla kouluikään, menin ensimmäiselle maalauskurssilleni Otsolan kansalaisopistoon. Siitä se taidemaalarin polku sitten aukesi! Hain myös opiskelemaan Kankaanpään taidekouluun, mutta jäin harmillisesti ensimmäiselle varasijalle.

–Maalaan edelleen paljon, aivan viikoittain. Aluksi tein paljon kuvia lapsista ja maisemista, mutta sitten innostuin keskiaika-aiheista sekä suomalaisesta mytologiasta. Viimeisen mytologisen hahmon maalasin isästäni Ossi Kunnaksesta: tein hänestä metsän kuninkaan Tapion. Varsin pian maalauksen valmistumisen jälkeen isäni kuoli, ja minä jätin tuon aihepiirin. Nykyään maalaan paljon naishahmoja, jotka kuvaavat erilaisia tunnetiloja.

Olet kuvittanut myös kirjoja?

–Olen kuvittanut kaksi Aki Nummelinin kirjoittamaa Viksu Varis -kirjaa. Kolmaskin on ollut suunnitteilla, mutta koska tämän Kirjurinluodon maskotin tulevaisuus on ollut viime aikoina vaakalaudalla, emme ole ruvenneet vielä tähän projektiin. Edellisten kirjojen kuvitukseen on kulunut aikaa 4000 tuntia per kirja, joten kovin kevyin perustein ei sellaiseen urakkaan kannata ruveta.

Sinulla on kuulemma ollut terveysongelmia?

–Edellisessä työpaikassani oli sisäilmaongelmia ja rupesin sairastamaan lähes jatkuvia hengitystieinfektioita. Vaikka pääsin vaihtamaan työpaikkaa, alttius infektioihin jäi pysyväksi. Äänenikin jäi hieman painuneeksi.

–Olen aina laulanut paljon, ja minulla on edelleenkin ystäväni kanssa a cappella -musiikkia esittävä duo. Ennen sairastumistani ääneni oli sopraano, mutta nykyään ehkä mezzosopraano. Olisi hienoa liittyä vaikka johonkin kuoroon, mutta se on hankalaa, kun ääneni saattaa välillä kadota kokonaan joksikin aikaa.

Olet myös paikallisen taide-elämän vaikuttaja?

–No, olen vasta kuukauden verran ollut Porin seudun nykytaiteen tukiyhdistyksen Lupauksen puheenjohtaja. Meillä on nyt projektina hankkia rahoitus Helena Laineen Kirjurin sulkakynä mustepullossa -nimiselle teokselle, joka tulee Kirjurinluotoon. Rahoituksesta noin puolet on jo kasassa, mutta lisää toivotaan! Houkuttelevuutta luulisi lisäävän se, että sponsoreiksi tulevat firmat saavat logonsa patsaan kyljessä olevaan laattaan.

–Olen ollut myös Porin naistaiteilijoiden puheenjohtaja, mutta isäni sairastellessa jäin siitä tehtävästä sivuun. Nykyään olen vain rivijäsen.

Mistä tulee persoonallinen etunimesi Maren?

–Isäni oli nuorena merimies ja hän keräsi merillä seilatessaan kiinnostavia ja kauniita nimiä, joita ajatteli antaa mahdollisesti tuleville lapsilleen. Maren tarkoittaa norjaksi merta. Siinä on sen nimen tausta!


Kommentit (1)

  • Vasua muistellen

    Viksua olisi jäädä taiteilijaksi kokopäivätoimisesti

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio