Marja-Kristiina VainelaPori

Kun aikuiset, työssäkäyvät ja perheelliset ihmiset jaksavat vielä lähteä vähäisellä vapaa-ajalla bänditreeneihin, silloin on kyseessä todellinen rakkaus lajiin.

Porilainen Six Colder -bändi pyrkii harjoittelemaan muista kiireistään huolimatta kerran viikossa. Jos lähiaikoina on tiedossa keikka, silloin koetetaan harjoitella vielä tiiviimmin.

Nyt tiedossa on aivan lähipäivinä erityisen mieluinen esiintyminen: Six Colder soittaa Pori on the Rocks -tapahtumassa, joka järjestetään tänä viikonloppuna Cafe Jazzissa Etelärannassa. Six Colder esiintyy tapahtumassa lauantaina 10.6. kello 19.30.

Porilaisbändi määrittelee soittavansa raskasta rockia, joka ei kaihda melodioita. Yhtyeen jäsenillä on taustanaan erilaisia bändikuvioita vuosien varrelta. Nykyisellä kokoonpanollaan Six Colder on soittanut kolmisen vuotta.

– Soitamme omia biisejä, yhtyeen jäsenet painottavat.

– Cover-kappaleet eivät tyydytä.

Miehet tunnustavat, että alkavat bändeineen edustaa jo vanhan liiton väkeä.

– Bändissä soittaminen ja omien kappaleiden tekeminen eivät tunnu olevan nuorille yhtä tärkeitä kuin ennen, he harmittelevat.

Yhtye jatkaa pohdintojaan siitä, millaista on olla mukana bänditouhuissa aikuisella iällä.

– Kovin usein bändit vakuuttavat julkisuudessa, että ”me emme tee kompromisseja”, Six Colderin kitaristi ja kakkoslaulaja Petri Niemenoja sanoo.

– Kyllä me ainakin teemme! Sehän on aivan välttämätöntä, kun mukana on erilaisia persoonia ja kaikilla erilaiset taustat.

Erilaista taustaa bändiin tuo sen jäsenten erilaiset siviiliammatit. Joukossa on vakuutusmyyjää, yrittäjää ja SPR:n työntekijää.

Yhtyeen laulusolisti Juha Vuorsola on kiinteistönhoitajana Mikaelsgårdenissa ja nauttii huhun mukaan suurta suosiota Ruotsalaisen päiväkodin lasten keskuudessa. Vuorsola osallistui myös 10 vuotta sitten television Idols-kisaan ja pääsi aina semifinaaleihin asti. Tuo kokemus poiki silloin hieman laulukeikkoja.

Katso Six Colderin uusi video, joka on äänitetty ja kuvattu Porissa Iku Tukiaisen studiolla:

Pori On The Rocks XIV

"Paikallisten musiikkipiirien seurapiiritapahtuma" kokoaa yhteen ja esiintymään yhteensä 30 paikallista yhtyettä.

9.–11. kesäkuuta Cafe Jazzissa Porin Etelärannassa.

Liput 13 euroa päivä tai 20 euroa kahden päivän ranneke.

Lisätietoa esimerkiksi esiintyjistä tapahtuman Facebook-sivuilla.


Kommentit (3)

  • Nimetön

    Nyt toimittaja erehtyi, tai on liian nuori.
    Laulava talonmies on nimeltään Sepi Kumpulainen, senhän nyt tietää jokainen!

  • Nimetön

    On vain yksi oikea laulava talonmies ja hänen nimensä ei ole Vuorsola

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös