Porilaine

Kuolleet porilaisyökerhot elävät muistoissa pitkään - "edelleen minulta kysellään, että miksi DU lopetettiin"

Porilaine-lehti osui lukijoiden nostalgiasuoneen, kun järjestimme kyselyn Porin historian parhaista yökerhoista. Eniten ääniä saivat Down Under, Club USA, Albatross ja Club 20.

Kimmo Lehto
Kuolleet porilaisyökerhot elävät muistoissa pitkään - "edelleen minulta kysellään, että miksi DU lopetettiin"

Kai "Kaitsu" Sillanpää kuuli Down Underin vakiokalustoon suunnilleen 12 vuoden ajan. Juuri DU sai lukijoidemme joukossa suurimman kannatuksen Porin historian parhaiden yökerhojen listalla. "Siellä oli hyvin tilaa, soi hyvä musiikki ja oli myös hyvä alue pöytineen missä oli tarpeeksi hiljaista keskustelulle", eräs lukija perusteli valintaansa. Scandic pani pisteen DU:n toiminnalle vuonna 2011 ja remontoi tilat täysin uuteen uskoon.

Kimmo LehtoPori

Down Under, Club 20, Club USA, Albatross. Moni menneiden vuosikymmenten yökerho nousi vahvasti pintaan, kun Porilaine-lehti kyseli verkossa lukijoiden mielipidettä Porin kaikkien aikojen parhaista yökerhoista.

Eniten kannatusääniä ja muisteluja keräsi Porin Scandic-hotellin alakerrassa toistakymmentä vuotta toiminut Down Under eli DU. Kakkoseksi tuli Club USA, joka lopetti toimintansa suunnilleen samoihin aikoihin, kun DU aloitti.

–Kaipa me vähän kopioimme USA:n "junttidiskomeininkiä", sillä se tuntui uppoavan porilaisiin. Meillä ei esimerkiksi ollut kauhean tarkkaa pukeutumisen kanssa, kunhan ei nyt aivan lenkkitossuissa yritetty sisään. Parhaimpina vuosina meillä myytiin viikonloppuisin suunnilleen tuhat pääsylippua per ilta, sanoo DU:ssa koko sen toiminta-ajan töissä ollut Kai "Kaitsu" Sillanpää.

Heikki Tyynysniemi/SK/Arkisto
Itäpuistossa sijainnut Club USA järisytti porilaista bilemaailmaa vuosituhannen taitteen hujakoilla vaahtobileillään ja rohkealla ohjelmistollaan. "Rofan kisat päätyivät aina alastomuuteen", muisteli eräs Facebook-kommentoija dj-legenda Rolf Filanderin vetämiä teemailtoja. Toinen muisteli kantaneensa kotiin useita yökerhon sinisiä tuoppeja. Club USA lopetti toimintansa aivan 2000-luvun alussa.

Itäpuistossa sijainnut Club USA järisytti porilaista bilemaailmaa vuosituhannen taitteen hujakoilla vaahtobileillään ja rohkealla ohjelmistollaan. "Rofan kisat päätyivät aina alastomuuteen", muisteli eräs Facebook-kommentoija dj-legenda Rolf Filanderin vetämiä teemailtoja. Toinen muisteli kantaneensa kotiin useita yökerhon sinisiä tuoppeja. Club USA lopetti toimintansa aivan 2000-luvun alussa.

Vuosituhannen vaihteessa avattu DU oli Sillanpään arvion mukaan kaupungin ykköspaikka suunnilleen viiden vuoden ajan. Se veti väkeä esimerkiksi osastojaottelullaan, joka tarjosi jokaiselle jotain. Diskotarjonnan lisäksi oli esimerkiksi karaokepuolta ja rauhallisempia pöytiä keskustelemista varten.

–Luulen, että DU:n menestys yllätti Scandicin, sillä eiväthän yökerhot olleet sille mitään ydinliiketoimintaa. Vastaavaa konseptia kokeiltiin myös Jyväskylässä, mutta siellä se ei tietääkseni toiminut lainkaan. Porissa sen sijaan toimi. Edelleen minulta kysytään silloin tällöin, että miksi DU päätettiin lopettaa.

DU lakkautettiin vuonna 2011, kun Scandic päätti remontoida hotellin alakerran kokonaan uudelleen kokoustiloiksi ja ruokaravintolaksi

Kaitsu Sillanpää on Scandicissa edelleen ravintola-alan töissä. Hän tuli taloon jo vuonna 1994, Hotel Jazzin aikaan. Sitä ennen hän työskenteli pitkään Restelin Albatross-nimisessä yökerhossa, joka toimi 1980- ja 1990-luvuilla osoitteessa Itäpuisto 8.

Myös Albatross keräsi paljon ääniä yökerhokyselyssämme. Ilmeisen moni porilainen vietti siellä nuoruutensa bileiltoja.

–Se oli hieno yökerho työpaikkanakin. Siirryin sinne Vaakunasta, jonka yökerhoon verrattuna Albatross taisi olla vähän nuoremman väen paikka.

Albatrossin aikaan yöelämä oli erilaista kuin nyt. Asiakkaat esimerkiksi tulivat yökerhoon jo kahdeksan-yhdeksän aikaan illalla, eivätkä vasta puoliltaöin. Asiakkaita myös piisasi muutenkin kuin lauantaisin.

–Vielä DU:n vuosina sunnuntaitkin olivat ihan hyviä päiviä, mutta ymmärtääkseni nykyään tilanne on muuttunut melkoisesti. Asiaan vaikuttanee sekin, että monet pubit ovat auki aamukolmeen asti, joten ihmiset eivät välttämättä tunne tarvetta siirtyä yökerhoon.

Ravintola-alan konkarin kannalta DU:n sulkeutuminen ei ollut pelkästään haikea asia. Työskentely yökerhossa kun on ainakin työaikojen puolesta rankkaa.

–Nykyään pääsen viikonloppuna töistä jo puoliltaöin, joten sitä ehtii itsekin käymään oluella, jos haluaa vähän rauhoittua työillan jälkeen, Kaitsu Sillanpää hymyilee.


Kommentit (1)

  • Moro

    Twilight’s oli mun suosikki mesta…

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös