Porilaine

"Joskus paikanpäällä on paljastunut, että arkussa lepääkin joku tuttava"

Lionsklubin aktiivit ovat olleet mukana useissa hautajaisissa Porin seudulla.

Hanna Laasanen
"Joskus paikanpäällä on paljastunut, että arkussa lepääkin joku tuttava"

Leijonaveljet Juhani Puurila, Jari Reunanen, Asko Virta ja Heikki Ruski saapuvat paikalle saattoväeksi, jos kutsu käy.

Marja-Kristiina VainelaPori

Yllä tumma palttoo ja valkoinen huivi. Päässä musta hattu.

LC Pori Juhanan leijonaveljet sonnustautuvat aina arvokkaasti luottotehtäväänsä varten. He toimivat omaisten pyynnöstä vapaaehtoisina arkunkantajina hautajaisissa, joissa ei kantajia ole riittävää määrää omasta takaa.

Kutsu käy säännöllisen epäsäännöllisesti, ei välttämättä edes ihan joka kuukausi. Joskus taas tilaisuuksia on parikin kertaa lyhyen ajan sisällä.

–Suvut ovat käyneet pienemmiksi ja hautajaisten saattoväki on huvennut myös sen takia. Omaiset haluaisivat kuitenkin rakkaalleen arvokkaat hautajaiset. Siksi he saattavat turvautua meidän apuumme, kertovat leijonaklubilaiset Juhani Puurila, Jari Reunanen, Asko Virta ja Heikki Ruski.

LC Pori Juhanan jäsenet ovat toimineet vapaaehtoisina kantajina jo lähes kymmenen vuoden ajan. Yhdistyksessä on parikymmentä aktiivia, ja kun kutsu hautajaisiin tulee, kysellään klubilaisilta, kuka pääsisi mukaan kantoavuksi. Osa klubilaisista on mukana vielä työelämässä, joten asiassa on välillä pientä järjestelemistä.

Toisinaan klubilaisia tarvitaan paikalle vain vaikkapa kaksi, jos poisnukkuneen lähipiirissä on kantajia omasta takaa sentään jonkin verran. Välillä on tarpeen saada kaikki kuusi kantajaa leijonista. Ovatpa leijonaveljet olleet mukana sellaisissakin maahanpanijaisissa, joissa ei ole heidän lisäkseen ketään muuta saattoväkeä kuin ainoastaan sureva leski.

Miltä tuntuu mennä vieraiden ihmisten hautajaisiin?

–Kyllähän se aina on koskettavaa. Pyrimme käyttäytymään hautajaisissa mahdollisimman arvokkaasti ja osallistumme siunaustilaisuudessa virsien veisuuseen ja kaikkeen muuhun asiaan kuuluvaan, miehet kertovat.

–Joskus paikanpäällä on paljastunut, että arkussa lepääkin joku tuttava. Silloin hautajaistilaisuus on vapaaehtoiselle kantajalle tavanomaista herkempi, Juhani Puurila tietää kokemuksesta.

Siunaustilaisuuden jälkeen vapaaehtoiset kantajat lähtevät yleensä hautajaisista pois. Välillä tummiin pukeutunut herraseurue lähtee vielä keskenään kahville. Tapahtunutta on hyvä purkaa omalla porukalla.

Kantajana toimimisesta leijonaklubilaiset perivät palkkion. Se ei kuitenkaan mene kantajille itselleen, vaan klubin muutenkin harjoittamaan hyväntekeväisyystoimintaan.

LC Pori Juhana lahjoittaa muun muassa porilaisille peruskoululaisille keväisin hymypoika- ja hymytyttöpatsaita. Klubi antaa rahaa myös lääkäriambulanssin polttoainekuluihin ja tekee muitakin lahjoituksia erityisesti Porin seudulla.

Kuten melkein kaikki kerho- ja yhdistystoiminta nykyään, myös lionsklubit kaipaavat uutta ja innostunutta jäsenistöä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin jäsenyyden saamista saattoi joutua odottamaan parikin vuotta, eikä sen saamisesta silloinkaan ollut takeita.

–Minua leijonatoiminnassa pitää kiinni se, että saan tehdä hyvää ja nähdä konkreettisesti työni jäljet, LC Pori Juhanan presidentti Juhani Puurila sanoo.

–Meillä on kokoontumiset noin kerran kuukaudessa. On mukavaa tulla tapaamaan samanhenkisiä ihmisiä ja puhua, mitä hyvää voisimme seuraavaksi tehdä.

Puurila kehottaa leijonatoiminnasta kiinnostuneita ottamaan yhteyttä häneen.

Samaten, jos on tulossa hautajaiset, eikä arkunkantajia ole omasta takaa riittävästi, voi ottaa yhteyttä klubin jäseniin.

Myös paikallisissa hautaustoimistoissa osataan jo neuvoa, mistä apua olisi saatavissa, jos kantajien määrässä on vajausta.


Kommentit (6)

  • Hyväntekeväisyyttä?

    Tämä viimeinen palvelus jollekin ihmiselle, on todella hieno tapa auttaa – vaikkakin maksua vastaan. Hatunnosto tuosta, mutta…

    Jutussa todetaan, kuinka nykyään alkaa olla vaikea saada uusia jäseniä muun muassa Lions Clubiin. En ihmettele, olin reilu 10 vuotta sitten itse nuori Leijonaveli, mutta alle kahdessa vuodessa tulin siihen tulokseen, että tämä ei ole minun juttuni. Yhteentörmäys arvomaailmani kanssa oli liian iso. Ja miksikö?

    Se yhteishenki, joka klubissa oli, oli jotain hienoa. Tavallisia miehiä, hienoja persoonia, joiden kanssa oli mukava viettää aikaa erilaisissa tilaisuuksissa ja vierailla erilaisissa kohteissa. Mutta se rahankeruu ja käyttäminen, siinä tuli pahemman sortin kolari.

    Koska olin töissä pienellä paikkakunnalla näkyvän yrityksen johtotehtävissä, minun oletettiin ostavan erilaisia mainospaikkoja jokaisessa mahdollisessa välissä Lionsien julkaisuista. Kun kuitenkin työ on työtä ja raha ei kasva puissa, en siihen lähtenyt kovinkaan innokkaasti ja sitä ei katsottu kovin hyvällä. Kaikkien kuitenkin piti kerätä rahaa muun muassa juuri mainoksia ja mainospaikkoja myymällä ja minun nähtiin olevan potentiaalinen rahoittaja, kun uusia jäseniä kutsuttiin. Muutenkin rahaa kerättiin esimerkiksi juuri tässä jutussa kuvaillulla toiminnalla ja niiden tulojen kerrottiin menevän hyväntekeväisyyteen.

    Mutta kuinka suuri osa meni hyväntekeväisyyteen. Ensimmäisen kerran teki oikein pahaa, kun minut lähetettiin neljän muun leijonaveljen kanssa Lionsien vuosikokoukseen. Kaikki maksoi, ja paljon. Omaksi onnekseni klubi maksoi kaiken. Sellaisessa hotellissa piti yöpyä, joka oli ilmoitettu yhdeksi yöpymispaikaksi. Ja se hinta oli aika reilusti yli markkinahinnan. Itse olisin löytänyt halvemman, mutta sitä ei saanut tehdä. Jokaisen osallistujan piti ostaa kallis illalliskortti ja ruoka loppui seisovasta pöydästä kesken. Ja kokeneemmat kävijät sanoivat, että näin käy joka vuosi. Olipa elämäni kallein illallinen, joka suunnilleen jäi syömättä. Kokouskäytävillä näkyi osallistujia, joilla oli rintapielessään tikapuu -tyyppisiä ketjuja, joista näkyi missä vuosikokouksissa olivat olleet. Ja osa niistä ketjuista oli tosi pitkiä. Kun vähän ihmettelin noiden asioiden kalleutta, niin vanhemmat veljet vain naureskelivat sanoivat, että ”kyllä veli osaa veljeä rahastaa”. Ja mitä kokouksesta jäi käteen? Tärkeintä oli äänestää sitä ehdokasta, jota minun käskettiin äänestää. Ja siihen kului koko viikonloppu.

    Aloin esittämään hiukan kysymyksiä rahankäytöstä tuon reissun jälkeen, että onko tuollainen matka todella tarpeellinen, useamman henkilön voimin. Niilläkin rahoilla olisi tehty paljon hyväntekeväisyyttä. Minulle vain kuitattiin, että vuosikokouksissa käydään, ja sillä hyvä. Jonkun ajan päästä aloin kysellä siitä, paljonko tilitämme eteenpäin, aina Yhdysvaltoihin asti erilaisia maksuja. Tarvitseeko rahoista laittaa kuinka paljon eteenpäin erilaisia klubimaksuja tms. Siihen minulle vastattiin, että ”tämä on amerikkalaislähtöinen järjestö, jolla on omat sääntönsä ja niiden mukaan toimitaan”. Sen jälkeen alkoi olla vaikeampaa ja vaikeampaa koettaa kerätä rahaa tai osallistua toimintaan muutenkaan, kuten kerhon kokouksiin. Loppujen lopuksi kirjoitin klubin presidentille kirjeen, jossa ilmoitin eroavani klubin jäsenyydestä ilman sen kummempia perusteluita.

    Joten jos nykyään on vaikea saada uusia nuoria jäseniä toimintaan, niin en ihmettele. Tuo rahankäyttö soti arvomaailmaani vastaan ja se oli laukaiseva tekijä, mutta muutenkin olisin varmasti lähtenyt jossain vaiheessa. Se, että tehdään tuollaisia asioita kuten ollaan arkinkantajina, on arvokasta, mutta ajankäyttö erilaiseen diibadaabaan ei vain nykyään onnistuisi. Työelämä on niin vaativaa ja aikavievää nykyään, että sen vapaa-ajan, mitä minulla on, haluan käyttää arvokkaampaan asiaan, perheeseeni ja lasten kanssa olemiseen. Kaikki se, aika mitä olisin erimerkiksi klubikokouksissa, olisi pois lapsiltani. Kaikki ne rahat, jota keräisin pieninä puroina maailmalta, menisivät paikkoihin, joista osa on mitä pitääkin, osa pöhöttyneen organisaation ylläpitoon.

    Nuoret ovat nykyään valveutuneita, ja heidän arvomaailmaansa tällainen toiminta ei vain enää sovi. Jos he haluavat auttaa, he auttavat monesti suoraan, ilman tällaisia organisaatioita. Tai menevät pyydettäessä kantamaan arkkua – ilman rahallista korvausta.

  • Jaana

    On hyvä että on vapaaehtoisia olemassa sillä elämme sitä aikaa et ei ole suku koolla olette tärkeitä tuonlaisia tarvitaan

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio