Kimmo LehtoPori

Mopoauto pysähtyi kohteliaasti suojatien eteen, kun Sanni Karhu ja hänen tokaluokkalainen tyttärensä Julianna odottivat tilaisuutta ylittää vilkas Ruosniementie Toejoen koulun kohdalla. Kaksikko lähti ylittämään tietä, mutta kaistojen keskellä sydän pomppasi kurkkuun.

Toisesta suunnasta tullut henkilöauto kaasutti vauhdilla suojatien yli jalankulkijoista piittaamatta. Äiti ja tytär eivät jääneet auton alle, mutta vähältä piti.

–Onneksi emme ehtineet astua kyseisen Bemarin eteen. Autossa olleille pojille sellaisia terveisiä, että en näyttänyt teille keskisormea, vaan osoitin sormellani suojatien merkkiä. Lain mukaan autoilijan pitää pysähtyä suojatien eteen, jos jalankulkijan varpaatkin ovat suojatiellä. Me olimme aivan keskellä sitä, Sanni Karhu sanoo.

Tilanne ei Sanni Karhun mukaan ollut lainkaan poikkeuksellinen Kanavakadun läntisen risteyksen kohdalla sijaitsevalla suojatiellä. Vaikka vieressä on koulu, monella autoilijalla on tapana ajaa tällä kohdalla reilusti yli neljänkympin aluenopeusrajoituksen sallimaa nopeutta.

Myös suojatien kunnioitus tuntuu loistavan poissaolollaan, joten perheenäiti on huolissaan alueen lasten turvallisuudesta.

–Todella harvoin viitsitään pysähtyä antamaan tietä, vaikka lapsi odottelisi suojatien edessä. Aamuruuhkan aikaan Juliannallakin menee helposti 10-15 minuuttia ennen kuin hän pääsee ylittämään Ruosniementien. Suojatietä käyttää hänen lisäkseen moni muukin lapsi.

–Useat autoilijat myös yrittävät saada ihmiset juoksemaan tien yli. Kuten liikennemerkistä näkee suojatien yli saa mennä kävellen. Eihän liikennemerkin hahmoakaan ole merkitty juoksevaksi hahmoksi.

Karhu toivoo ensisijaisesti autoilijoilta asennemuutosta, mutta myös hidastetöyssyä ja neljänkympin nopeusrajoituksesta kertovaa liikennemerkkiä koulun lähistölle.

–Kadun uudelleenpäällystämisen myötä Toejoen vanhan sillan kohdalta tasoittui saumakohta, joka sai autoilijat hiukan hidastamaan menoaan. Nyt heidän ei tarvitse hidastaa iskareita suojellakseen. Moni autoilija hidastaa vain tuossa nopeusvalvontakameran kohdalla. Toivoisin autoilijoiden edes vähän hidastavan vauhtiaan nykyisestä.

LiikenneinsinööriSanna Välimäki vahvistaa, että kyseisen suojatien kohdalla tosiaan ajetaan yleisesti ylinopeutta, eikä anneta jalankulkijalle tietä. Tämä ei ole poikkeuksellista, vaan samanlaista käytöstä näkee liikenneinsinöörin mukaan myös muualla Porissa ja muissakin kaupungeissa.

Syy löytyy juuri autoilijoiden asenneongelmasta.

–Autoilijoiden pitäisi ymmärtää hiljentää vauhtia ilman, että yhteiskunnan varoilla rakennetaan kaikkiin mahdollisiin vaaranpaikkoihin hidasteita, Välimäki toteaa.

Hidastetöyssyä paikalle tuskin tulee, sillä niitä rakennetaan Porissa teknisen lautakunnan päättämien periaatteiden mukaisesti hyvin harkitusti ja erittäin harvoin linja-autoreiteille.

–Niiden suunnittelussa on huomioitava kuivatustekniset asiat ja se, että ne aiheuttavat huomattavasti tärinää lähellä oleville rakennuksille. Näistä syistä en näe hidastetöyssyä parhaana ratkaisuna tässä kohdassa.

Ylimääräistä neljänkympin liikennemerkkiä taas ei ole mahdollista asentaa, sillä alueella on voimassa aluenopeusrajoitus. Se merkitään tieliikenneasetuksen mukaan liikennemerkein vain alueen alkamis- ja päättymiskohdissa. Liikennemerkkiä ei siis asetuksen mukaan saa toistaa.

–Ajorataan maalattuja nopeusrajoitusmerkintöjä sen sijaan käytetään tehostamaan ja muistuttamaan voimassa olevasta nopeusrajoituksesta alueen sisällä, Sanna Välimäki selvittää.


Kommentit (25)

  • Nimetön

    Itse en kyllä ole koskaan tajunnut, miksi sanotaan, että ajoneuvon x kuljettaja pysähtyi ”kohteliaasti” suojatien eteen. Vai riippuuko tämä nyt jotenkin kulkijoiden tai kulkupelien painoista? Onko rekan kuljettajakin vain ”kohtelias”, jos ei tunge kärkikolmion takaa henkilöauton eteen?

  • Nimetön

    Liikennekasvatuskin alkaa kotoa.
    Jos kasvatetaan lapset siihen että ”minä ensin” niin sitä se sitten on nuoruudessa ja aikuisuudessakin. Ja jos kasvatetaan siihen asenteeseen että minun ei muista tarvitse välittää, niin aikuisena siitä ei opettelemalla pääse eroon.

    Itse olin kasvatustilanteessa jossa tulin autolla x-tietä T-risteykseen ja minulla oli kärkikolmio. Vasemmalta minuun nähden tuli kevytväylää noin 30-kymppinen mies polkupyörällä ja rinnalla ajeli todennäköisesti eskarilainen, joko poika tai tyttö.
    Isä ja lapsi pysähtyivät suojatien eteen odottamaan että auto menisi ensin ja vasta sitten ylittäisivät suojatietä pitkin risteyksen. Ketään muita ei silloin ollut liikkeellä ja olin 50.n metrin päässä kun he pysähtyivät. Vaikka olin väistämisvelvollinen niin ajoin risteysalueelle ensimmäisenä koska tajusin mistä oli kyse.
    Isä opetti lastaan oikeaan käyttäytymiseen liikenteessä.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös