Kauriit aiheuttavat vaivaa Reposaaressa – Hautausmaalla on tarkka lista kukista, joita kauriit eivät syö: ”Ei ole oikeastaan päivääkään, ettei niitä näkisi”

Pihoissakin olevat kukat on ollut pakko suojata jo monen vuoden ajan Reposaaressa. Mielipiteet kauriiden haittatasosta jakautuvat.

Riitta ja Auvo Vaasio asuvat Valkeakoskella, mutta käyvät Reposaaressa haudoilla kaksi kertaa vuodessa. Viime vuonna heidän tuomansa kukat syötiin yhdessä yössä. Hautausmaalla on nykyään tarkka lista siitä, mitä kukkia sinne kannattaa viedä. Auvo Vaasio on ollut nuorempana kesätöissä Reposaaren hautausmaalla, mutta silloin ei kauriita näkynyt.

Pori

Reposaaressa on alueen kokoon nähden runsas metsäkauriskanta. Se aiheuttaa ongelmia alueella.

Kauriit ovat vuosien aikana kesyyntyneet sen verran, että ne käyvät ilman huolen häivää syömässä talojen pihoissa puita, pensaita, hyötykasveja ja kukkia. Tämä on aiheuttanut närkästystä monessa asukkaassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut