Peräkonttikirppiksen autopaikat varattiin loppuun ennätysvauhdilla – mattimyöhäisilläkin vielä pieni mahdollisuus

Automyyntipaikat loppuivat jo perjantaina, mutta vilttipaikkoja on jäljellä edelleen.

Arkistokuva on vuoden 2019 peräkonttikirppikseltä.

Pori

Porilaine peräkonttikirppis -tapahtuman paikkavaraus käynnistyi viime perjantaina yllättävänkin vauhdikkaissa merkeissä. Tapahtuman kaikki 200 autopaikkaa olivat loppuun varattuina jo alle kaksi tuntia varausmahdollisuuden avautumisen jälkeen.

”Satunnaisia autopaikkoja toki vapautui vielä pitkin päivää, kun kaikki eivät tehneet varausta loppuun saakka. Käytännössä autopaikat joka tapauksessa varattiin loppuun ennätystahdilla, mistä voimme tietenkin olla iloisia”, sanoo tapahtuman järjestelyitä Porilaine-lehden edustajana koordinoiva Iiris Jokinen.

Jos vielä haluaa peräkonttikirppikselle myymään, ei ole syytä vaipua epätoivoon. Vilttipaikkoja on vielä hyvin saatavilla, eikä autopaikankaan saaminen ole täysin poissuljettua. Osoitteessa satakunnankansa.fi/perakonttikirppis on mahdollisuus ilmoittautua jonottamaan myöhemmin mahdollisesti peruutusten takia vapautuvia paikkoja.

”Emme palauta paikkamaksuja, mutta ihmiset ovat kyllä kiitettävästi ilmoittaneet meille, jos eivät pääsekään tulemaan. Näin olemme pystyneet laittamaan paikkoja uudelleen myyntiin. Ja tapahtuman tuotothan menevät hyvään tarkoitukseen”, Iiris Jokinen kertoo.

Järjestäjät eivät siis tavoittele tapahtuman järjestämisestä voittoa itselleen, vaan tapahtuman tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen. Tämänvuotinen lahjoituskohde on Mannerheimin lastensuojeluliiton Satakunnan piiri, jossa kirppistuotot käytetään nuorten mielenterveystyöhön.

Porilaine peräkonttikirppis -tapahtuman järjestävät yhteistyössä Porilaine-lehti ja Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak). Kirppistapahtuma järjestetään Kauppakeskus Puuvillan sisäpihalla 20. toukokuuta klo 9-14.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut