Pori
”Ostaisitko tämän näköiseltä mieheltä viisi käytettyä linja-autoa”, suomalaiset bussikuskit naureskelivat tammikuisessa Puolassa, lähellä Ukrainan rajaa. Murjaisu oli osoitettu isoon punaiseen villapipoon sonnustautuneelle porilaiselle Petteri Hurskaiselle, joka ojensi bussinavaimia paikallisen logistiikkakeskuksen työntekijälle.
Hymy ja huumori olivat herkässä, sillä luovutustilanne tarkoitti päätöstä kahdelle tiukalle työpäivälle. Niiden aikana Hurskainen oli yhdeksän muun kuljettajan kanssa ajanut yli tuhat kilometriä läpi Baltian ja Puolan. Reissun missiona oli viedä viisi Koiviston Auto -konsernin bussia Puolaan, josta ne voitaisiin viedä edelleen rajan yli Ukrainaan.
Petteri Hurskainen luovutti bussien avaimet logistiikkakeskuksen työntekijälle tammikuussa.
”Hankkeen taustalla oli havainto, että moni ukrainalaislapsi oli menettänyt sodassa lähikoulunsa, eikä maassa ollut tarpeeksi kalustoa heidän kuljettamisekseen toisiin kouluihin. Konserni päätti sitten lahjoittaa kaikkiaan 15 bussia Ukrainaan tuomaan apua tilanteeseen”, Koiviston Auto -konserniin kuuluvan Satakunnan Liikenteen liikennepäällikkönä työskentelevä Petteri Hurskainen kertoo.
Mutkia lahjoituksen tekemiseen toi se, että bussit piti viedä Ukrainan rajalle suomalaisvoimin. Onneksi vapaaehtoisia kuljettajia ei ollut vaikea löytää firman työntekijöiden keskuudesta: Koko projektiin tarvittiin 30 kuskia, mutta vapaaehtoisia ilmoittautui liki 250.
”Näin vaikka luvassa oli maisemien katselun sijaan tiukkoja ajopäiviä, joihin piti käyttää pääasiassa omaa vapaa-aikaa ja lomapäiviä. Auttamisenhalun mittakaava tuli kyllä yllätyksenä”, Hurskainen toteaa.
Autot päätettiin viedä perille erillisinä päivinä kolmessa viiden auton ryhmässä, ja Hurskainen valittiin yhden ryhmän vetäjäksi. Hänen ajoparikseen samaan bussiin lähti Satakunnan Liikenteen päivystäjä Tero Leppäkoski. Porukan muut kuskit olivat muualta Koiviston Auto -konsernista.
Autot olivat lähi- ja paikallisliikenteessä olleita vanhempia busseja, jotka olivat hyvässä kunnossa, mutta joita oltiin siirtämässä syrjään esimerkiksi sähkölinja-autojen tieltä.
”Ennakolta murehdin eniten sitä, tuleeko matkan varrella teknisiä ongelmia. Autot oli toki huollettu ennen matkaan lähtöä täällä Suomessa, mutta kun autoja on viisi ja matkaa noin 1 200 kilometriä, ongelmien mahdollisuus on olemassa. Korjaustoimenpiteet jossain Puolan maaseudulla olisivat voineet olla hankalia toteuttaa, vaikka mukana olikin osaavia mekaanikkoja”, Hurskainen sanoo.
Matka sujui kuitenkin kaikin puolin mallikkaasti. Kaksi muuta viiden auton ryhmää kärsivät huonoista säistä, mutta Hurskaisen porukka sai nauttia vuodenaikaan nähden suorastaan ihanteellisista keleistä.
”Me saimme ajella mukavassa kuuden asteen lämpötilassa poutasäässä, kun taas meitä aiemmin matkannut ryhmä joutui tämän tästä puhdistamaan alijäähtyneen vesisateen jäädyttämiä ikkunoita. Kolmas ryhmä taas joutui matkaamaan sankassa lumisateessa”, Hurskainen sanoo.
Porilainen Tero Leppäkoski oli yksi bussilahjoituksen toteuttamiseen osallistuneista vapaaehtoisista.
Sydämentykytyksiä matkalle toi kuitenkin itäeurooppalainen rekkaliikenne, joka osoittautui yllättävän vilkkaaksi ja ajokulttuuriltaan vaaralliseksi. Hurskaisen mukaan moni kuljettaja kertoi joutuneensa vaarallisiin tilanteisiin rekkojen ylinopeuksien ja holtittoman ohittelun takia.
”Kerran jouduin itsekin sellaiseen tilanteeseen, että vastaan tulee rekka ja samaan aikaan huomaan toisen rekan olevan ohittamassa minua. Siinä ei auttanut kuin ohjata tienreunaan ja painaa jarrua, jotta vieressä oleva rekka ehtisi ohi”, Hurskainen puhaltaa.
Matkan päätteeksi suomalaiskuljettajat matkustivat ensin junalla Varsovaan ja sieltä lentokoneella takaisin Suomeen. Työnantaja kustansi heidän matkalippunsa, majoituksensa ja ruokailunsa.
Muutama viikko myöhemmin osallistujat saivat ulkoministeriön kautta mieluista postia. Ukrainalaisten ottamissa kuvissa näytettiin, miten suomalaisbussien mukana kuljetetut Olympiakomitean lahjoittamat urheiluvälineet olivat päätyneet perille ukrainalaiskouluun.
”Kuvien näkeminen tuntui kyllä todella hyvältä, ja ne osoittivat, että työllä on merkitystä. Isossa maailmassa puhutaan Leopardeista ja Horneteista, mutta pienemmillä asioilla on varmasti myös iso merkitys tavallisille ukrainalaisille. Voisin veikata, että nuorelle koululaiselle on iso juttu, että hän saa uuden sählymailan tai jalkapallon käyttöönsä.”
”Tuntuu myös hyvältä tietää, että tällä hetkelläkin meidän viemämme bussit kuskaavat lapsia kouluun Ukrainassa.”
Puolan maaseudun maisemat tulivat suomalaiskuskeille tutuiksi.