”Soihdut sammuu” – Teemu Niemelän kotona on palattu aikaan ennen teollistumista

13.12.2022 12:30

”Juhla se on nyt verraton.”

Taas. Tänä vuonna tosin monin verroin kalliimpi. Olemme ajautuneet maailmanpoliittisten mannerlaattojen myllerryksessä tilanteeseen, jossa sähkö maksaa niin paljon, että ainakin ainakin meidän taloudessa ollaan palattu aikaan ennen teollistumista. Ei tietenkään täysin, mutta sähkövalot eivät pala kuin aivan välttämättömimmissä tilanteissa.

Kynttilöillä mennään pääasiassa ja nautitaan tunnelmasta.

”Sika – on sähköuunissa.”

Ei muuten ole. Ainakaan meillä tänä vuonna. Jos jossain vielä voi säästää, niin perinteissä.

Toki ei aivan kaikissa. Nimittäin juuri saamani tiedon mukaan lanttu- ja bataattilaatikkoa ilmestyy joulupöytäämme. Niistä ei kuulemma tingitä. Ne laitetaan uunissa yöaikaan, jolloin pörssisähkö on kaikkein halvinta.

Vai pitäisikö sanoa vähiten arvokasta?

”Kuusen pienet kynttiläiset valaisevat kauniisti.”

Säe, joka saa niskakarvat nousemaan pystyyn. Ei kai ne valot sentään verkkovirralla toimi? Onkohan meillä patterikäyttöiset? Toivottavasti on.

Sehän se olisi aivan kohtuutonta jo, jos suunniteltu sähkökatko osuisi hetkeen, jolloin pukki istuu kuusen edessä lahjoja jakamassa ja yhtäkkiä kaikkoaisi sekin vähä valo, jonka kajossa taatto tihrustaa pakettikorttiin tuherrettua nimeä.

Oikeita kynttilöitä ei uskalla juhlapuun oksille laittaa, sen verran muotopuoli saattaa päätyä olohuoneeseemme tänä vuonna, kun kauniimmasta kuusesta saa pulittaa sen verran, että mieluummin pistää nekin eurot sähkölaskuun.

”Lumi on jo peittänyt kukat laaksosessa.”

Kuin myös Päärnäisten asuinalueen kyseenalaiset aurinkopaneelit, joiden tuotto taitaa olla näinä aikoina muutenkin sen verran alhaista, ettei kannata riskeerata omaa henkeään kiivetäkseen harjan kanssa katolle putsaamaan paneelit lumipeitteestä, johon varpunen pienoinen voi käydä painamassa varpaanjälkensä niin halutessaan.

”Arkihuolesi kaikki heitä.”

Helpommin sanottu kuin tehty. Miten ihmeessä kansakuntamme selviää talven yli näillä sähkön- ja ruuanhinnoilla? Varsinkin ne vähävaraiset taloudet, joissa on eletty kädestä suuhun jo silloin, kun sähkö maksoi kymmenen kertaa vähemmän kuin nyt.

Muistan elävästi ajan lähimenneisyydessä, jolloin valtioneuvosto esitti hyvin poikkeuksellisia toimenpiteitä kansalaisten terveyden turvaamiseksi. Siinä ei paljoa painanut useankaan ammatinharjoittajan ahdinko, kun poikkeustila säädettiin.

Nyt voisi lyödä vastaavan energisesti nyrkkiä pöytään turvaten riittävän toimeentulon kotitalouksille.

”Pakkasyö on ja leiskuen.”

Ulkona on kauniin lumista. Toivon kaikille parasta mahdollista joulua ja — jos vain mitenkään planeetat asettuvat oikeaan järjestykseen — parempaa alkavaa vuotta 2023!

Kirjoittaja on porilainen näyttelijä ja muusikko.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut