Joulu, tua varrottu ja vihattu puurojuhla

29.11.2022 18:30

Mukulan must pelottavint oli Pelle Hermanni ja joulupukki. Vuasie saatos joulut o ollu erilaisii, joskus omast tahrost ja toisinas just siit hualimati.

Yllättävä paljo jouluisii liittyy totuttui tapoi ilma, et niit oikeastas koskaa kyseealastettas. Helposti vaa kiukutellaa ja motkotettaa etu- taik takakättee ja koitetaa selviytyy.

Muista joskus nuaren aikuisen, ko äiti toivo, et tulsin aattosi heil jo aamupäiväl. Toteuti toivet mont vuat sil seurauksel, et sain kyl riisipuuro ja sekameteli syätyy enne joulurauhajulistust, mut olin kaikkines nii väsyksis, et silmät oli pualitankos lopu aattopäivää. Loppuvuasi o mul loppukiri aikaa ja jouluu tulles tuntuu ko pääsis maaliviiva ylitte.

Sit kerra rupesi funteeraamaa, et millail saisi aattoaamu rauhotettuu ja kerättyy kamppeet ja voimat sammaa läjjää lähtemää mu fölisäni lapsuurekottii aattopäivällisel. Hoksasi lopult ehrottaa, et riisipuuro syätäski mu tykönäni. Vanhemmat pääsis valmiisee pöytää ja mu ei tarttis ol lähtövalmis aamukarvanteel. Olipa se hyvä ratkasu! Lapse ja koronapandemia tulles perinteet o muakkautunu päiväuniaikoje, syämäaikoje ja kokkoontumisrajotuste puitteis.

Täsä loppuvuarest tullee helposti toivoteltuu hyvvää joulualusaikaa. Eräs tuntematon rouva tokasi, et ei täsä paljo vartoomist ol, hän vetäytyy yksinäs mökil.

Lausahrus jäi pyärimää mu miäleeni. E tiär oliko hän hiljattai menettäny läheises taik onko juur joulu se juhla, mikä nostattaa ahristukse pintaa.

En ol itte ollu koskaa erityine joulu rakastaja, mut perinteet vetoaa. Se tähre jouluu o ollu kiva laittaa, jos voimat o riittäny.

Tänä joulun tuntuu, et vuasi o ollu erityise raskas. Lähipiiri sairastamiset ja hualet ei ol jättäny rauhaa. Se vaikuttaa ihmeesti ommaaki jaksamissee ja muarostuu jonkulaiseks selvitytymistaisteluks.

Tänä vuan ole oivaltanu hyvä hetke merkitykse. Ahristuksee taipuvaisel miälel keveyre kokemine o harvinaist. Toisaalt ole oppinu myäski havainnoimaa paremmi oma jaksamise rajoi. Tyä imu o helkkari hiano kokemus, vaik siittäki puttoo pohja, jos miäli o väsyny.

Tänä vuan joulu ei ol se juhla, mitä erityisesti vartoisi. Ei joulu, vaa mu itteni takia. Ny en jaksas funteerat lahjoi, ruakii enkä mittää.

Ole funteerannu, etten satunnaisis kohtaamisis korostaska tuleva joulu merkityst, vaa ihmise ittes tärkeyt. ”Voi hyvi”, se vois ol juur passeli. Henkilökohtane juur sul, tähe hetkee. Yks henkitys sisälpäi ja seuraava ulos.

Juujuu, tiärä hyvi, et helpommi sanottu ko tehty. Iha omast kokemuksest tiärä senki, et omat rajat löytyy, ko ettii ja happi ei sittenkä lopu, ko muistaa henkittää. Sisäne rauha jäsentyy sitä mukkaa ko noit kaht toistaa peräjälkee. Tulkoo joulu taik juhannus omie rajoje puitteis, sopivas suhtees kohteliast käytöst ja oma jaksamise arvostamist.

Arvokast jouluaikaa, voiraa hyvi. Taik voiraa paremmi, ko muut, niinko isäni kummitäti pruukas toivottaa.

Kirjoittaja on porilaine murreihmine.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut