Veera Vuorisalo halusi luovan ammatin, ja oikea suunta löytyi loppujen lopuksi harrastelijateatterista – ”En oikein tiedä, miten päädyin tähän”

Yrittäjä Veera Vuorisalo korjasi ja muokkasi ihmisten vaatteita ensin kotonaan äitiysloman ohessa. Kun asiakkaita alkoi kertyä ilman markkinointia, hän tajusi, että ompelusta voisi ihan oikeasti tulla urakin.

Veera Vuorisalo tekee mielellään myös mittatilaustöitä. Koska mittatilaustyöt ovat arvokkaampia, sellaisen teettäminen on monelle kerran elämässä -kokemus. ”Mittatilauksista kysellään paljon, mutta moni säikähtää hintaa. Toivoisin siinä muistettavan, että mittojen mukaan teetetty on aivan eri asia kuin kaupan valmis puku. Käsityöllä on hintansa.”

4.8. 8:10

Pori

Ompelu oli porilaisen Veera Vuorisalon, 26, lapsuudessa tiivis osa arkea. Kotona oli aina ompelukone ja saumuri, joilla äiti teki lapsille vaatteita. Äidin valvonnassa ompelua sai kokeilla itsekin.

Nykyään ompelimoyrittäjänä työskentelevän Vuorisalon innostus ompeluun löytyi kuitenkin vasta monta vuotta myöhemmin. Lapsena ja nuorena hän kertoo olleensa ennemminkin ”kuvistyyppi” ja tykänneensä paljon myös virkkaamisesta ja kutomisesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut