Historia kirjotettaa uurestas

Viattomasti luulin, et korona-aika olis se mee sukupolvikokemuksemme. Olispa ollu.

17.5. 14:58

Kouluaikoin mää tykkäsi historiast. Varsinki Suame historia eri vaiheet ja sorat oli kiinnostavvii. Lujin kaikesorttisii historiallisii romaaneitaki, paitti tumma keskiaika oli liika kaukane asja. Lähihistoria, sanotaa viimäse kahre vuasisara ajalt himotti suuresti.

Erityisesti talvi- ja jatkosorast kertovat tarinat kiahto ja vei mennessäs siin määri, et must iha valla ittestäki tuntu, niinko olsi ollu jossaki varusteyksikös harmait tillukkait kutomas.

Ole mont kerttaa funteerannu kui utopistiselt ajatukselt tuntuu, et omat isovanhemmat o vähintäski eläny sota-ajjaa läpitte. Ja koska niist asjoist ei juur kukkaa halunnu puhhuu, autenttiset tarinat o painunu miälte syvyyksii ja lopult maa syvyyksii. Joskus sitä tuli ihmeteltyy, et puhusivat nyte, ko olis kuulustelevii korvii.

Tänä kevvään ole ymmärtäny, minkä tähre raskaisii vuasii pallaamine ei ol ollu keskusteluaiheist mialuisimpii.

Kriisi eskaloitumine helmikuus o piirtyny mu ommaa miäleeni hyvi selkeen. Mult lähestulkoo loppu happi. Kaks ereltävvää vuat olin eläny tarkkaa liikkeitäni ja kosketuksiini harkite, alati kässii vesihana al klutate.

Oli koittanu esti suajel itteeni ja tilanteesee tottumise jälkee ja rohkeure lisäännyttyy lähipiiri suajelemisest tuli kaike tekemise määrite. Ko sit sota Euroopas alko, sammaa aikaa mul läheine ihmine makas sairaalas henkestäs kiini pitäe.

Mää tuuppasi melkei pääniki sin vesikraana al. Ittel tuli olo, et tätä en ennää jaks.

Muutamas viikos ymmärsi, etten ol siin tunteesani yksi. Ja se antoki puhtii.

Kouluvuasilt muistan oikee hyvi se, millail opettajat nosti esil se, et Suami o vappaa ja liittoutumaton maa. Voi ol, et oma muisti o tehny tepposet, mut mul se nostatti myäski kansallist itsetuntoo ja piti selkää suaras: me pärjätää kyl.

Sotaromaanei lukies ole mont kerttaa miättiny, et milt se o mahtanu tuntuu sillo eläneist. Onko he tiarostanu eläväs keskel tulevaa historiakirjotust? Melko ylevää silti, varsinki jos viäres o pommit viuhunu.

Korona-aikan ymmärsin, et tämä o se, ko puhutaa kansakunna yhteisest kokemuksest. Torstaist 24.2. alkanu hämmentävä tilanne o nostanu miälee myäski ymmärrykse milt tuntuu ellää siin hetkes, mikä kirjottaa tulevaisuures historijjaa uurestas.

Paljo ylevämmält se tosiaanki kuulostaa, ko milt se tuntuu, honaan. Arki pyärii ja välil sitä tarttee erikses pyärittää. Toisinas ajatukset jumittaa uure tilantee käänteisii. Tilanne helpottaa heti, ko upottaa käret nisutaikinaa taik muuhu arkisee. Ymmärrä myäski, et tulevaisuures ainaki mul ittel juur tämä kevvää tapahtummii pallaamine vaatii voimii.

Jokane sukupolvi tuntuu saava omat kriisiaikas. Viattomasti luulin, et korona-aika olis se mee sukupolvikokemuksemme. Olispa ollu.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut