Vanhempieni elämästä katosi merkitys – nyt he jatkavat symbioottista parisuhdettaan siellä jossain - Porilaine - Satakunnan Kansa

Vanhempieni elämästä katosi merkitys – nyt he jatkavat symbioottista parisuhdettaan siellä jossain

14.9. 6:00

Koronaviruspandemia sulki Suomen maaliskuussa 2020. Lukitsi teatterit, ravintolat, konserttisalit. Ja vanhukset koteihinsa.

Vanhempani olivat ennen koronasulkua aktiivisia eläkeläisiä. He nauttivat monipuolisesti kulttuurista, sosiaalisesta kanssakäymisestä, järjestötoiminnasta ja lapsenlasten kanssa oleilusta. Aivan kuin jokin nyrjähtänyt Deus ex machina olisi astunut juoneen mukaan ja pilannut näytelmän lopun. Kaikki se, mikä aiemmin oli tuonut merkityksellistä sisältöä vanhempieni elämään, oli yhtäkkiä kiellettyä.

Mitä ihmiselle tapahtuu, kun merkitys katoaa? Ihminen näivettyy, kuihtuu pois. Pikku hiljaa, kuin varkain.

Olihan se merkitys edelleen olemassa kotioven ulkopuolella, mutta kun ovesta ei oikein saanut astua ulos. Ja jos astui, teatteriin ei saanut mennä. Eikä kannattanutkaan, sillä teatterit olivat toistuvasti kiinni. Samoin olivat tauolla Pori Sinfoniettan konsertit, oopperanäytökset elokuvateattereissa, kaikki hengenravinto.

Ystäviä ei saanut nähdä kasvotusten, eivätkä videopuhelut lapsenlasten kanssa korvanneet yhdessä vietettyä rakkaudentäyteistä aikaa. Merkitys alkoi kaikota elämästä ja tilalle hiipi kavala sairaus, joka nakersi ihmistä sisältä.

Lue lisää: Muistoissamme Sirkka Niemelä – jätit meille valoisan muiston

Vuosi merkityksetöntä elämää sai äitini antamaan periksi. Ja isäni riutui siinä vierellä. Lapsille ja lapsenlapsille vakuuteltiin, että kaikki oli hyvin. Mutta ei ollut.

Koska vanhempani kuuluivat riskiryhmään ikänsä puolesta, tapaamisemme jäivät todella vähiin. Helmikuun lopulla kuluvaa vuotta kävin hoitamassa it-tukihommia äidilleni ja huomasin, miten tavattoman huonossa kunnossa hän oli. Vakuutteli, että on vain väsynyt.

Pari viikkoa myöhemmin kävin auttamassa isääni ja totesin äidin olevan niin kipeä, että lähdimme sairaalaan. Sille reissulle hän jäi. Äitini kuoli 18.4.2021.

Tätä kirjoittaessani on kulunut reilu vuorokausi isäni kuolemasta. Tiistaina 7.9.2021 kello 12:n jälkeen Noormarkun sairaalassa isä antoi periksi. Lähti äidin luo sinne jonnekin, jossa nyt, vajaan viiden kuukauden tauon jälkeen, jatkavat symbioottista parisuhdettaan.

Ikuinen muisto isästä ja äidistä jää. Monelle. Vaalikaamme sitä. Lisäksi taistelkaamme sen puolesta, että saamme elää mahdollisimman merkityksellistä elämää. Joka päivä. Autetaan toisiamme siinä, ymmärretään toistemme tarpeet. Rakastetaan, eletään täysillä.

Lue lisää

Yli 70-vuotiaat ”ikäkaranteenissa”: Jopa Porin kulttuurielämän menevät Niemelät pysyvät nyt kotona

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: