Olisiko niin, että Porin alaspainava mentaliteetti ja loukkaava rehellisyys ovatkin loistava yhdistelmä sisuuntumiselle? - Porilaine - Satakunnan Kansa

Olisiko niin, että Porin alaspainava mentaliteetti ja loukkaava rehellisyys ovatkin loistava yhdistelmä sisuuntumiselle?

28.1. 15:00

”Heti ensi silmäyksellä olin ihan rakastunut sun valovoimaan. Ensin ajattelin onko toi nainen omalaatuinen vai hullu, mutta olitkin vielä parempaa, porilainen”.

Oli vaikea ottaa vastaan ystäväni Justuksen kehua, joten murhaan sen tähän.

Vuosi vaihtui saunassa erikoiseen havahtumiseen. Vaikka minulle on annettu isolla kädellä rohkeutta ja itseluottamusta, on omanarvontunto on jäänyt lähes kokonaan kehittymättä. Jäikö se Poriin varhaislapsuuteni Sampolaan vai oliko sitä koskaan? Oli miten oli, ensireaktio sen olemattomuudesta oli järkytys ja sitten pääsi nauru.

Ymmärrys itsearvostuksen puuttumisesta oli niin naurettava, että pelosta huolimatta asiaan oli paneuduttava. Olen 44-vuotias äiti, yrittäjä ja suorasanainen edelläkävijä, joka ei omasta mielestään kumarra kenellekään ilman hyvää syytä. Rohkeus ja itsensä arvostaminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa.

Vaikka porilaisen aikuisen identiteetti perustuukin yhteenkuuluvuuden tunteelle ja heimoylpeydelle, ei ainakaan 80-luvulla satakuntalainen kasvualusta ollut kovin rikas maaperä terveen itsetunnon kasvattamiselle.

Olin koulussa keskitasoinen selviytyjä. Minua ei kiusattu, vaikka pienistä rinnoistani muistutettiinkin usein. Taistelin isäni huomiosta pikkuveljeni kanssa, joka edelleen tuntuu voittavan.

Vaikka muiden hyväksyntä ja huomio oli tärkeää, massaan sulautumisen sijaan minusta kasvoi enemmänkin erikoisuuden tavoittelija, koska sillä saa huomiota. Minua kiinnostaa myös mitä muut puhuvat, vaikka väitän usein muuta.

Edelleen merkittävin asia, johon haluan olla yhteydessä on ihmisten silmät. Haalistun, jos minua ei huomata.

Porilaiset vähättelevät itseään ja haukkuvat toisiaan. Aivan kuin porilaisuudesta tulisi jotenkin selviytyä aikuiseksi asti huomatakseen, miten siistiä se on. Voisiko olla niin, että alaspainava mentaliteetti ja loukkaava rehellisyys ovatkin loistava yhdistelmä sisuuntumiselle? Voiko nöyryytyksestä syntyvä näyttämisen halu johtaa suuriin tekoihin ja viha muuttua rakentavaksi voimavaraksi?

Jokaisen elämässä on omia henkilökohtaisia motiiveja, jotka eivät kuulu muille ja jotka pakottavat tekemään asioita. Tällä kertaa minun tehtäväni on pohtia verenperintöä paperilla ja miettiä sen myötävaikutusta huonolle itsetunnolle.

Ehkä yritän avoimuudellani antaa edelleen harhavaikutelmaa siitä, että olen loppuun asti rohkea ja itseäni arvostava oman tieni kulkija.

Tai ehkä olen vain ja ainoastaan se Justuksen mainitsema porilainen.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: