John Englundin kuvat esittelevät Poria vuosisadan takaa - Porilaine - Satakunnan Kansa

Kameli Raatihuoneenpuistossa, jättikala ja harvinaisen unelias näkymä PK:sta – tuttu Pori näyttää erikoiselta mestarikuvaajan vanhoissa valokuvissa

Kokosimme mestarivalokuvaaja John Englundin satavuotiaista valokuvista gallerian, joka esittelee Poria nykyihmisen silmissä erikoisessa valossa.

Porin Raatihuoneenpuistossa komeili vuonna 1913 Emil Cedercreutzin valtava kameliveistos. Kyttyräselkä oli paikalla vain väliaikaisesti, juhlistamassa syyskuun lopulla vietettyä Suomalainen viikko -tapahtumaa. Cedercreutz hahmotteli veistoksen avulla tulevan Äestäjä-patsaan kokoa suhteessa ympäristöönsä, sillä patsas oli määrä pystyttää raatihuoneenpuistoon. Seitsemän vuotta myöhemmin Äestäjä kuitenkin paljastettiin Cygnaeuksen koulun edustalla.

3.9.2020 19:42

Pori

Ruotsalaislähtöinen valokuvaaja John Englund kuvasi 1800- ja 1900 -lukujen taitteen Porissa kaikenlaista. Maisemakuvia, henkilöitä, vainajia, uutistilanteita, nuottivihkoja ja jopa laivojen teknisiä piirustuksia.

Satakunnan Museossa on alkuvuoden aikana digitoitu noin tuhat kappaletta Englundin kuvista, ja samalla arkiston kätköistä kaiken kansan nähtäville päätyi liuta todella mielenkiintoisia näkymiä Porista ja kaupungin lähiympäristöstä. Kuvat ovat selailtavissa Finna-palvelussa.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: