kolumnit

Varo helppoa rikastumista!

Varo helppoa rikastumista!
Ville Aalto-Setälä

Säästäminen ja vaurastuminen on periaatteessa yksinkertaista puuhaa. Suurin vaikeus on pitkäjänteisyys. Jos haluaa pääomaa kertyvän, on aloitettava ajoissa ja säästettävä pitkään.

Lisäksi säästökohteen on tarjottava tuottoa, joka kasvaa korkoa korolle. Tällä hetkellä tuottoa saa lähinnä joko suorista tai rahastojen kautta tehdyistä osakesijoituksista.

Tietyin väliajoin tulee tarinoita, joiden mukaan vaurastumiseen on oikotie. Tarinoiden taustalla voi olla laillisia kuplia, kuten it-osakkeet vuosituhannen vaihteessa sekä kullan hinta 80-luvulla ja finanssikriisin aikana. Näissä kaikissa hinnat nousivat voimakkaasti ennen romahdusta.

Tarinat voivat olla myös puhtaita huijauksia, kuten Wincapita. Tai tarinat voivat olla laillisen ja huijauksen välimaastossa. Tähän laillisen ja huijauksen välimaastoon asettuvat kryptovaluutat.

Yleisin kryptovaluutta on bitcoin. Sen arvo on yli nelinkertaistunut dollaria vastaan tänä vuonna. Minultakin on kysytty, kannattaako bitcoineja ostaa.

Vastaus on, että ei kannata. On mahdotonta ennustaa, kuinka kauan bitcoinin kurssi nousee. On sen sijaan helppo ennustaa, että kurssi tulee romahtamaan ennemmin tai myöhemmin. Bitcoinin kurssi romahtikin vuosina 2014–15 suurten bitcoin varkauksien jälkeen yli 80 prosenttia.

Esimerkiksi osakkeiden arvo perustuu yhtiön liiketoiminnan tuottamaan tulevaan kassavirtaan. Bitcoinin kurssi perustuu pelkkään toiveeseen arvon säilymisestä tai noususta.

Bitcoin edustaa nopeaa ja helppoa spekulatiivista rikastumista. Sellaista me ihmiset haluaisimme ja sellaisiin tarinoihin haluamme uskoa. Ja tarinoita aina löytyy yleensä nuorista miehistä, jotka ovat tällaisella rikastuneet.

Valitettavasti vain hyvin harvat meistä tuurilla sattuvat ostamaan bitcoineja tai vastaavaa halvalla ja myymään moninkertaisella hinnalla. Useampi ostaa kalliilla ja polttaa näppinsä. Jos jokin sijoituskohde kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti ei olekaan totta.

Vaurastumiseen ei olekaan oikotietä. Jos vaurastua haluat, joudut hyvin todennäköisesti kulkemaan pitkän ja kurinalaisen tien. Säästämään säännöllisesti tuottavaan kohteeseen. Kokemaan niin markkinan nousut kuin laskutkin ja keräämään tuoton pitkältä aikaväliltä.

Kirjoittaja on dosentti ja toimii pankinjohtajana OP Länsi-Suomessa.


Kommentit (4)

  • Niimpä..

    n. 6000 euroa tienannut 3 vuodessa 50 euron sijoituksella. En ole miljonääri mutta kelpaa minulle.. 🙂 mitään ei ole tarvinnut muuta tehdä kuin olla rohkea ja kokeilla,

  • Nimetön

    Pitäisi muistaa, että kirjoittaja on kuitenkin pankissa töissä. Pankkien kannalta mikä tahansa sijoitus, jossa pankilla ei ole roolia (eikä pankki saa palvelumaksuja ja korkomarginaalia) on aina huono juttu. Perinteisten pankkien keinotekoinen finanssimonopoli huojuu ja huolettaa.

    Esim. Suomessa suosittujen isojen pankkien yhdistelmärahastot ovat pankkien rahastoyhtiöille hyvä tulonlähde. Suhteellisen korkeat hallinnointiprovisiot pankki saa, vaikka rahasto ei tekisi tuottoa. Pankki on osuuspankkinakin bisnes, eikä yleisyödyllinen toimija.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös