Tekoäly on viimeistään tänä vuonna lyönyt läpi tulevaisuuden teknologiana, kun kuka tahansa tavallinen talliainen on päässyt testaamaan älykkään botin kanssa jutustelua ChatGPT:n julkaisun jälkeen.
Yksi aloista, joka joutuu myös selvittämään suhteensa tekoälyyn, on kulttuuriala. Vuosisatojen ajan pidetty selvänä sitä, että taide on nimenomaan ihmisen tuottamaa ilmaisua ja luovuutta, mutta nyt raja alkaa häilyä.
Euroviisujen jälkipeleissä on spekuloitu sitä, onko Loreenin voittokappale plagiaatti. Siinä on nähty yhteyksiä kolmeen aiemmin julkaistuun kappaleeseen.
Liki identtisiä melodioita kuunnellessa tulee mieleen, olisiko tämän kappaleen voinut säveltää tekoäly, joka olisi vahingossa tullut kehittäneeksi uuden mestariteoksen yhdistämällä Abbaa, vanhaa euroviisua ja 90-luvun lopun teknohittiä.
Oli tekoälyllä osaa luomisprosessiin tai ei, samanlaiset keskustelut taideteosten uniikkiudesta ovat tuttuja jo ajalta ennen tekoälyä. Taidetta ei yleensä tehdä umpiossa, vaan hittinikkarit hallitsevat kyllä pop-genren kieliopin ja saavat vaikutteita jo julkaistusta musiikista.
Kiinnostavampaa on miettiä sitä, mitä tekoäly tekee taiteilijan työlle. Yle haastatteli joulukuussa uutisjuttuunsa kuvataiteilija Kai Hannista, joka kertoi tekoälyn lyhentäneen työskentelyaikaa ”tuhansia prosentteja”.
Sen avulla ideointi ja luonnostelu on vaivattomampaa. Hän antaa tekoälylle käskyjä ja valitsee sen tuottamista kuvista parhaan, jota sitten jatkojalostaa. Prosessi voi viedä tunteja, mutta silti se on nopeampi kuin aiempi tapa.
”Mä en ole menossa enää takaisin siihen mitä mä tein ennen. Vielä vuosi sitten, kun tuli joku tilaustyö, saattoi mennä viikkokausia, että sai jonkun järkevän kuvan. Nyt mä olen että ok. Naks. Tehdään päivässä ne luonnokset. Sitten käydään maalaamassa se”, Hanninen sanoo haastattelussa.
Tämä tehokkuusajattelu on ristiriidassa sitkeän myytin kanssa, jonka mukaan taiteen tekemiseen kuuluu luomisen tuskaa ja inspiraation hakemista. Tehokkuus tai nopeus ei ole ollut taiteilijan työssä niin tärkeä arvo kuin monilla muilla aloilla.
Toisaalta uudet teknologiat ovat aina herättäneet keskustelua. Esimerkiksi valokuvaus katsotaan nykyään yhdeksi taiteen muodoksi, vaikka silloin, kun se keksittiin, väiteltiin siitä, voiko ”koneen ottama” kuva olla taidetta. Noema-kulttuurilehden esseessä huomautetaan, että jo 1800-luvulla valokuvakeskustelua vauhdittivat tekijänoikeuskysymykset eli toisin sanoen raha.
Tekoälyn tulo saa silti kysymään myös uudenlaisia kysymyksiä. Mistä voin tietää, mikä oli taiteilijan panos lopputuloksessa, jonka tekoäly saattoi alulle? Onko sillä edes väliä, jos lopputulos silti puhuttelee jollain tavalla?
Pitäisikö arvostaa enemmän teosta, joka on syntynyt vaikeasti, kuin teosta joka on syntynyt helposti? Ja jos tekoäly on oppinut tekemään teoksiaan vain seulomalla internetissä jo nyt olevaa materiaalia, jonka kuitenkin on aikanaan tehnyt ihminen, kenelle kuuluvat tekijänoikeuskorvaukset?
””Pitäisikö arvostaa enemmän teosta, joka on syntynyt vaikeasti, kuin teosta joka on syntynyt helposti?”
Tällaisiin taideteoksiin tekoälyn vallankumous tuskin ensimmäisenä iskee. Taiteilija Tommi Toija työsti maaliskuussa 6,5 metristä veistosta, joka valetaan säkyläläisessä taidevalimossa.