Tiistainen suru-uutinen Jussi Hakulisen kuolemasta laittoi liikkeelle erilaisia ajatusten ja kysymysten virtoja. Tieto lahjakkaan taiteilijan lähdöstä kosketti monia suomalaisia ja erityisesti porilaisia sekä satakuntalaisia. Yö oli siinä määrin porilainen yhtye ja alkuvuosinaan Porirockin ilmentymä.
Miksi Yön kaksi johtohahmoa lähtivät joukostamme kovin aikaisin, ensin Olli Lindholm 54-vuotiaana ja nyt Jussi Hakulinen 57-vuotiaana? Onko suositun muusikon tai laulajan elämä yhä niin paineistettua ja kuluttavaa, että kynttilä palaa liian pian loppuun?
Isossa kuvassa voi myös pohtia, millaiset syyt tekivät Porista ja Porin seudusta kokoonsa nähden Suomen monipuolisimman ja valovoimaisimman musiikkikeskittymän. Sitä voi pitää faktana etenkin rockin ja jazzin monenkirjavalla kentällä.
Ainakaan taustalla ei ole vaikuttanut kunnallinen päätöksenteko, ellei sitten käänteisesti. Kenties harjoitustilojen, esiintymispaikkojen ja rahan puute on ollut omiaan ruokkimaan paljon puhuttua porilaista hulluutta.
Ajatus kärsimyksestä ja köyhyydestä kumpuavasta nälkätaiteesta on hölmö, mutta luovuus kukkii usein siellä, missä kasvun mahdollisuudet ovat niukat.
Dingon ja Yön ajan musikalisoidun ja kanonisoidun Porirockin tai suuren ja mahtavan Pori Jazzin merkitystä ei tarvitse enää erikseen eritellä. Oleellisempaa on oivaltaa, miten rikas satakuntalainen musiikkikulttuuri on kukoistanut ja kukoistaa yhä isojen ilmiöiden katveessa.
Osa satakuntalaisista kokoonpanoista ja artisteista on ollut suositumpia muualla kuin kotimaakunnassaan.
Esimerkiksi Ulvilassa 1990-luvulla perustettu Disco Ensemble keikkaili ympäri maailmaa ja myi jäähyväiskonserteissaan joulukuussa 2018 Helsingin Tavastiaklubin loppuun yhdeksänä iltana peräkkäin. Siihen ei moni suomalaisyhtye pysty.
Nähtyään porilaisen marginaaliyhtyeen Circlen maagisen keikan Roskildessa ruotsalaisen Dagens Nyheterin toimittaja Nils Hansson julisti sen maailman parhaaksi bändiksi. Viime vuonna Circle julkaisi maailmalla viiden tähden arvioita saaneen albumin yhdessä brittiläisen vaihtoehtofolklaulajan Richard Dawsonin kanssa.
Esimerkkejä on helppoa luetella lisää. Maj Karma ja Lapko ovat pitäneet Harjavallan lippua korkealla. Jyrki Laihon järjestämä klubitoiminta tarjoaa Porissa Validi Karkian nimen alla laadukasta elävää musiikkia ympäri vuoden. Harri Vilkunan promotoima Porispere on jo festivaalikäsite muuallakin kuin Satakunnassa. Myös satakuntalaisia iskelmätähtiä riittää.
Oma erikoisuutensa on lajissaan Amerikan mantereilla hämmästyttävän suosittu porilainen punkbändi Appendix. Olli Lindholm lauloi ja soitti kitaraa Appendixin ensimmäisessä kokoonpanossa vuonna 1982. Jussi Hakulinen puolestaan sanoitti sen varhaishitin Ei raha oo mun valuuttaa.
Raha ei todellakaan ole kapeaan tai ainakin pieneksi murusteltuun leipään tottuneille muusikoille elämän ykkösarvo eikä kärkitavoite.
Silti on toivottavaa, että maan, maakunnan ja kuntien päättäjät tukisivat heidän työtään ainakin niin, että työtilat olisivat edes kohtalaisessa kunnossa. Musiikkielämyksillä on todistettavasti alueellista taloutta ja kansalaisten terveyttä edistäviä vaikutuksia.
Arvostustakaan ei ole liikaa, vaikka on Pori on sloganeissaan outo ja uniikki oikean rytmin kaupunki. Sen osoitti koronapandemia. Siihen liittyneet rajoitukset koettelivat esittäviä taiteita erityisen kaltoin.
Eräs porilaislähtöinen rokkari totesi helmikuussa Satakunnan Kansassa veikkaavansa, että ”maanviljelijät saisivat vähän tehokkaammin tukea, jos viljoihin iskisi vakava kasvitauti ja hallitus kieltäisi kaiken viljelyn vuoden ajaksi."
Kahden vuosikymmenen ajan toiminut Disco Ensemble oli yksi satakuntalaisista menestystarinoista.