Suomi-Areenan vetovoima kestää ainakin vielä – päättäjien virta Poriin on kova

Tieto keskustelujen aiheista, panelisteista ja tapahtuma-ajoista löytyy vain verkosta. Painetun käsiohjelman puute on riski.

9.7. 3:00

Suomi-Areenan puolueiden puheenjohtajatenttiin saatiin kesälomakaudesta huolimatta pätevä edustus.

Estradille saapuvat tiistaina puolueiden puheenjohtajista Petteri Orpo (kok.), Riikka Purra (ps.), Li Andersson (vas.), Sari Essayah (krist.), Harry Harkimo (liik.) ja Maria Ohisalo (vihr.).

Varapuheenjohtajiin tukeutuvat SDP, keskusta ja RKP.

Tällainen kattaus ei ole itsestään selvää. Ensi kevään eduskuntavaalit ovat yksi asia, joka on todennäköisesti aktivoinut puolueen puheenjohtajia saapumaan Poriin.

Yksi areenan kiinnostavuutta vähentävä vaikuttava tekijä on, että heinäkuusta on muotoutunut aiempaa selvemmin lomakuukausi myös poliitikoille. Päättäjät tarvitsevat lomansa, eikä kesäkaudella ole montaa viikkoa, jolloin normaali palaverirumba on pysähdyksissä.

Toinen tekijä on laajempi ja liittyy suoraan myös keskustelutapahtuman tulevaisuuteen.

Suomi-Areena syntyi aikanaan intohimosta. Ajatus oli tuoda hiljaiseen kesäaikaan päättäjille paikka yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tiedotusvälineille uutisoitavaa.

Poliitikkojen parissa on jo pitkään käyty keskustelua siitä, onko Suomi-Areena pakollinen tapahtuma vai voiko sieltä olla myös pois.

Areenan vetovoima on edelleen kova. Porissa vierailee viikon aikana hurja määrä yhteiskunnallisia vaikuttajia. On ministereitä, kansanedustajia, yritysjohtajia, mediaa, kansalaisjärjestöjen aktiiveja ja tietysti valtava määrä kansalaisia.

Mikä tahansa suomalainen kunta ottaisi tällaisen päättäjäjoukon ilolla vastaan.

Porilaisin silmin kannattaa seurata, keitä kaupungissa liikkuu ja varsinkin kenen kanssa porilaiset kuntapäättäjät juttelevat. Mahdollisia ehdokkaita uudeksi kaupunginjohtajaksi haetaan nyt aktiivisesti.

Suomi-Areenan kannalta kysymys on nyt, onko tapahtumalla jatkossa edelleen vetovoimaa? Onko järjestäjillä intohimoa?

Johtuuko sitten koronan aiheuttamasta pakollisesta tauosta, niin tiettyä leväperäisyyttä on ollut havaittavissa tapahtuman järjestämisessä.

Kun ohjelma aikaisemmin julkaistiin, siihen tehdyt muutokset olivat vähäisiä ja pakollisista syistä johtuvia.

Nyt esimerkiksi puheenjohtajatentin osallistujia täydennettiin vielä kuluvalla viikolla. Osin tämä on ymmärrettävää ja tietoja saa kyllä päivitettyä verkko-ohjelmaan.

Paperisen käsiohjelman julkaisematta jättäminen on riski. Löytävätkö ihmiset tapahtumiin pelkän – ja melkoisen kömpelön – verkko-ohjelman avulla? Kartta tapahtumapaikoista on melko vaikeasti löydettävissä verkon syövereistä.

Suomi-Areena tarvitsee intohimoa onnistuakseen. Toivottavasti tänä vuonna se löytyy tapahtumaan osallistuvista ihmisistä.

Suomi-Areenan kannalta kysymys on nyt, onko tapahtumalla jatkossa edelleen vetovoimaa? Onko järjestäjillä intohimoa?

Suomi-Areena järjestettiin vuosi sitten hybriditapahtumana, jossa keskusteluja oli Porissa ja Helsingissä. Pääkaupungissa väki ei liikkunut, mutta Porin torin tilaisuuksissa oli ajoittain todella hyvin väkeä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut