Telakkayhtiö RMC:n selviytyminen tilauksistaan on elintärkeää Raumalle ja maakunnalle

Meyer Turku Oy hakee rakentajatelakkaa Rajavartiolaitoksen kahdelle uudelle vartiolaivalle. Tämä saattaa antaa lisätöitä Raumalle.

Merivoimien monitoimikorvetit rakennetaan ja varustellaan RMC:n telakalla suljetuissa tiloissa. Uusi laivarakennushalli valmistuu kuluvan vuoden loppupuolella.

3.7. 3:00

Merivoimien ja Rajavartiolaitoksen uusien alusten rakennuttaminen on osoittautunut jo suunnitteluvaiheessa ennakoitua vaativammaksi tehtäväksi. Aikataulut ovat venymässä merkittävästi.

Rauma Marine Constructions Oy:lta (RMC) merivoimien tilaamien Laivue 2020:n neljän monitoimikorvetin rakentamiseen piti ryhtyä jo tänä vuonna. Uusien taistelualusten piti olla palveluskäytössä vuonna 2028.

Tämä aikataulu ei toteudu. Puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja, kenraalimajuri Lauri Puranen vahvisti, että telakkayhtiön kanssa on sovittu 14–18 kuukauden myöhästymisestä (Iltalehti 30.6.).

RMC:n vt. toimitusjohtaja Mika Laurilehto toteaa, ettei telakkayhtiö voi sopimussalaisuuden vuoksi kommentoida aikataulua. Hän huomauttaa, että teknisen vaativuuden ohella olennainen vaikutus korvettien suunnittelussa on ollut kahden vuoden koronaepidemialla.

Sota-aluksia suunnitellaan suljetuissa tiloissa ja ulkomaailmalta täysin erotetuissa tietoverkoissa, joten etätyö sairas- ja karanteenitapauksissa ei ole ollut vaihtoehto.

Koronasuunnitteluviivettä on myös Rajavartiolaitoksen kahden monitoimisen ulkovartiolaivan hankinnassa ja rakentamisessa. Rajavartiolaitos ja Meyer Turku solmivat viime vuonna esisopimuksen, mutta toimitussopimus allekirjoitettiin vasta nyt kesäkuussa 2022.

Merkittävää on, että vartiolaivatilauksen saanut Meyer Turku ei rakenna ulkovartiolaivoja omalla Turun-telakallaan, vaan niiden kokoonpano ja varustelu alihankintana tehdään jollakin muulla telakalla Suomessa. Yhtiön tiedotteen mukaan osa laivojen rungoista valmistetaan muualla EU:n alueella.

Meripuolustuksen uudet alushankinnat ovat taloudellisesti erittäin merkittäviä ja kalliita hankintoja. Laivue 2020 korvettien hinta-arvio on noin 1,3 miljardia euroa, ja ulkovartiolaivoille eduskunta on myöntänyt 448 miljoonan euron tilausvaltuuden.

Tärkeää alustilausten rakentamisen ja toimitusten onnistuminen on myös telakkayhtiöille. RMC:n laivatilausten rakentamisvaiheen suotuisa eteneminen on merkittävää Raumalle ja koko Satakunnalle, sillä laivanrakennus on iso työllistäjä.

Etenkin Rauman kaupungilla on meriteollisuudessa isot rahalliset sijoitukset ja vastuut. Kaupunki osti 18,1 miljoonan euron sijoituksella STX:n lakkauttaman telakan. Parhaillaan kaupunkienemmistöinen kiinteistöyhtiö rakennuttaa meriteollisuuspuistoon noin 26 miljoonan euron hallia monitoimikorvettien kokoonpanoa varten.

Raumalaisyhtiön vahvassa tilauskirjassa on lisäksi kahden Spirit of Tasmania -yhtiön tilaaman matkustaja-autolautan rakentaminen Australian ja Tasmanian väliselle reitille.

Isojen laivatilausten hoitaminen on vaativa tehtävä. Lisää vaikeuskerrointa ovat aiheuttaneet koronaepidemia, Ukrainan sota sekä kustannusinflaatio. Jotain kertoo se, että maaliskuussa RMC ilmoitti ylimmän johtonsa vaihtamisesta ja keskittymisestä tilauskannan tuotannon tehokkaaseen hoitamiseen.

RMC:n telakalle saattaa valtion tilauksista tulla lisääkin tehtävää. Meyer Turku ei vielä kertonut yhteistyökuvioistaan ulkovartiolaivojen kokoonpanossa, mutta Raumalla on tietämystä ja kokemusta viranomaisalusten rakentamisesta. Hyvässä tapauksessa Rajavartiolaitoksen ulkovartiolaivojen rakentaminen työllistää yhtäaikaisesti Laivue 2020:n korvettien kanssa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut