Natseistakin pitää voida tehdä dokumentteja – Yle kuitenkin epäonnistui unohtaessaan yhden median tärkeimmistä tehtävistä

Median tehtävänä on kuvata maailmaa ja kertoa, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Sen tehtävä on olla myös kriittinen, mikä jostain syystä unohtui Ylen kohutussa Suomineidot-sarjassa.

27.3. 4:00

Yle julkaisi tällä viikolla suuren kohun aiheuttaneen Suomineidot-sarjan.

Dokumenttisarjassa seurataan kolmea ”kansallismielistä” naista. Heistä tapetille nousi erityisesti yksi, Meri Kartta, jonka paidassa komeili sarjan promokuvissa englanniksi teksti ”kansallissosialisti” ja sen alla natsisymboli.

Kartta kertoo sarjassa muun muassa pitävänsä tummaihoisiin kohdistuvaa poliisiväkivaltaa vastustavaa Black lives matter -liikettä ”hapatuksena”. Vastalauseena tälle löytyi tietysti White lives matter -paita.

Sarjan julkaisua ja toteutusta kritisoitiin sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa kovin sanoin. Monen mielestä sitä ei olisi pitänyt tehdä lainkaan.

Miksi toisten ihmisarvoa polkevaa, päivänselvää natsi-ideologiaa kannattavalle annetaan valtava areena, josta käsin levittää vapaasti vihaa?

Vastaava toimittaja Ville Vilén Yleltä vastasi, ettei vaikeista asioista saa vaieta. Median tehtävä on kertoa, että tällaistakin ajattelua löytyy.

Se pitää paikkansa.

Satakunnan Kansassa julkaistiin elokuussa kokemäkeläisen opettajan Luna Lehikoisen haastattelu.

Hän erosi virastaan sen jälkeen, kun oli lähettänyt Wilman kautta oppilaille ja heidän vanhemmilleen rokotevastaisen viestin. Viestiin liitetyt linkit johtivat sellaisen ”tiedon” äärelle, jonka asiantuntijat ovat todenneet vääräksi.

Haastattelu tehtiin, koska vallitsevassa koronatilanteessa rokotteet ja rajoitukset huolestuttivat ja huoli alkoi konkretisoitua teoiksi. Asia vaati journalistista käsittelyä – valtavirrasta poikkeavan näkökulman kuuntelua unohtamatta sitä, että loppupeleissä vain faktat ovat faktoja.

Siksi Lehikoisen haastatteluun pyydettiin myös kommenttia THL:ltä. Toimitus perusteli julkaisua erillisessä kommentissa ja pääkirjoituksessa.

Äärioikeistolaista ideologiaa ja siihen samaistuvia ihmisiä on käsiteltävä, koska on tärkeää lisätä ymmärrystä siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Kyse on ilmiöstä, jonka vahvistumista on havaittu Suomen lisäksi laajemmin Euroopassa. Sitä ei voi lakaista maton alle.

Ylen mukaan Suomineidot on genreltään seurantadokumentti, jossa kohteet saavat puhua mahdollisimman vapaasti ja ohjailematta. Genrellä perusteltiin sitä, miksi avoimen vihamieliset kommentit hyväksyttiin ilman minkäänlaista vastakritiikkiä.

Perustelu on laiska, sillä median tärkeimpiä tehtäviä on olla kriittinen käsittelemiään aiheita kohtaan.

Erityisen tärkeää se on, kun pelissä on kokonaisten ihmisryhmien olemassaolo ja ihmisarvo, joita kyseenalaistetaan valtakunnallisessa ja yhteisin verorahoin kustannetussa mediassa.

Ylen näkemys, että natsien päästäminen kritiikittömästi ääneen edistäisi jotenkin tasapuolista keskustelua ja maailman kuvaamista, on tässä valossa omituinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut