Pääkirjoitus: Ässät pelaa paljon isommista asioista kuin playoff-paikasta - Pääkirjoitukset - Satakunnan Kansa

Ässät pelaa paljon isommista asioista kuin playoff-paikasta

Pelillinen menestymättömyys, koronaepidemia ja vanhat taloudelliset ongelmat ovat yhdessä lähes ylitsepääsemätön uhka Ässien tulevaisuudella. Voiko Karri Kivi kääntää suunnan?

27.11.2021 3:00

Mestaruusvalmentaja Karri Kiven paluu Ässiin herätti toivon uudesta alusta ja paremmasta tulevaisuudesta.

Samalla voi hyvin sanoa, että yhden miehen harteille nyt laskettu taakka on liian suuri.

Ässillä on pelillisten ongelmien vuoksi taloudellisia haasteita, jotka ovat tiukassa sidoksessa toisiinsa. Kun peli ei kotikaukalossa kulje, yleisö jää kotiin eivätkä eurot liiku.

Valmentajavaihdoksesta seuraa lisäkuluja, kun samaan aikaan pitää maksaa palkkaa lähteneille valmentajille ja uudelle. Lopulta valmentajien palkat ovat pieniä puroja kokonaisuudessa.

Koronaepidemia ja siitä johtuneet rajoitukset ovat asettaneet koko tapahtumateollisuuden ennen näkemättömään asemaan, kun esimerkiksi sarjapeleihin tai konsertteihin ei ole voinut ottaa yleisöä.

Koronatilanteen huonontuessa huolet lisääntyvät jälleen. Tuleeko uusia rajoituksia? Miten kannattajat reagoivat? Saadaanko katsomoihin väkeä?

Ässillä huolet eivät jää tähän.

Jääkiekko on pitkään nauttinut asemasta suosituimpana lajina. Katsomot ovat pullistelleet niin, että muut lajit ovat olleet kateellisia.

Nyt suunta on toinen. Jo ennen koronaepidemiaa oli havaittavissa, että katsomoja oli yhä vaikeampi saada täyteen.

Alkaneen kauden aikana odotukset olivat kovat, koska yleisö pääsi katsomoon.

Vaikeaa on ollut. Yleisömäärät ovat kautta linjan jääneet alemmaksi kuin ennen koronaa, eikä Ässät ole tässä yksin.

Ässien taloustilannetta vaikeuttaa myös edelleen Isonmäen jäähalliremontti, jota tehtiin vuosina 2014–2016.

Seura otti tuolloin niskoilleen noin viiden miljoonan euron lainan, josta koituu lähes 450 000 euron vuosittaiset hoitokulut.

Halliremontti oli pakko tehdä, ja parantuneet palvelut toivat myös väkeä halliin, mutta samalla kasvoivat myös kulut.

Hallin toinen omistaja Porin kaupunki ja Ässät ilmoittivat uudesta yhtiömallista joulukuussa 2019. Siiten iski korona ja suunnitelmat menivät jäihin.

Tarkoituksena oli keskittyä areenan tapahtumatuotantoon ja molempien osapuolten lainavastuiden lieventäminen. Nyt suunnittelu yhtiömallista on uudelleen valmistelussa.

Ässät pelaa nyt paljon isommista asioista kuin playoff-paikasta. Kyse on seuran säilymisestä elinvoimaisena ja ylipäätään olemassaolosta.

Ässien merkitys Porille on merkittävä. Ässät, Pori Jazz ja Yyteri ovat asiat, jotka tulevat mieleen, kun kysytään mielikuvia Porista.

Ässät on osa kaikkien porilaisten identiteettiä ja myös hyvinvointia.

Jos Karri Kivi tuo mukanaan pelillisen menestyksen ja kannattajat takaisin halliin, myös taloudellisten ongelmien ratkominen on aavistuksen helpompaa.

Mestarivalmentaja Karri Kivi on takaisin Ässissä. Kivi on paljon vartijana, sillä kaukalossa ratkaistaan myös, mikä on seuran tulevaisuus.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut