Pääkirjoitus: Kenellä on oikeus näkyä ja olla olemassa? - Pääkirjoitukset - Satakunnan Kansa

Kenellä on oikeus näkyä ja olla olemassa?

Riippuvuussairaus voi osua kenen tahansa kohdalle – siitä huolimatta ennakkoluulot ja poissulkemisen kulttuuri kukoistavat suhtautumisessa sairastuneisiin.

11.7. 3:00

Kaupunkiin mahtuu monenlaista kulkijaa. Porissa etenkin kävelykatu on ollut säännöllisesti kuuma puheenaihe.

Satakunnan Kansassa kävelykadun tilannetta perattiin viimeksi syksyllä. Lehdessä julkaistiin tuolloin huomiota herättänyt mielipidekirjoitus, jossa ilmaistiin syvää huolta keskustan rauhattomuudesta.

Tikun nokassa olivat muun muassa ”kadun miehet”, jotka mielipiteen mukaan oleskelivat kävelykadulla pahennusta aiheuttaen.

Muutama kuukausi sitten Liisankadulla avautui kynnyksetön palvelupiste Lissu, jossa kuka tahansa voi viettää aikaa ja hoitaa asioita.

Keskustelua herätti se, että Lissussa saa asioida myös päihtyneenä. Niiden käyttö tiloissa on luonnollisesti kielletty. Tällaista ei Porissa ennen ollut.

Satakunnan Kansa kertoi Lissusta viime viikonloppuna laajassa artikkelissa.

Keskusteluissa sen kävijöiden kanssa kävi nopeasti ilmi, että osa porilaisista ei ole ollut tyytyväisiä keskeisellä paikalla sijaitsevaan palvelupisteeseen. Aiheesta käytiin kovasanaista väittelyä myös jutun kommenteissa ja sosiaalisessa mediassa.

Selväksi kävi silti sekin, että tätä tilaa tarvitaan. Kävijöitä on toimintaa ylläpitävän Porin Sininauhan mukaan ollut päivittäin useampi kymmen.

Lissusta on lyhyessä ajassa tullut turvallinen vertaisyhteisö, jollaista ei aiemmin ollut, ja jonka muodostuminen ei onnistuisi ilman omaa tilaa.

Koska Lissu sijaitsee keskustassa, sinne tulee myös lähdettyä. Kauempana se tuskin tavoittaisi kohderyhmäänsä. Ilmeistä oli, että Lissussa oleskelu koettiin mielekkäämpänä kuin ympäri keskustaa haahuilu.

Kun Satakunnan Kansa kysyi syyskuussa poliisilta näkemystä kävelykadun tilanteeseen, ylikomisario Juha Joutsenlahti nosti esiin tärkeän seikan: jokaisella ihmisellä on oikeus olla julkisilla paikoilla niin kauan, kun käytös on asiallista.

Riippuvuussairaus yksin ei määrää, saako ihminen näkyä ja olla olemassa.

Tänä sunnuntaina julkaistussa Satakunnan Kansassa porilainen Jaana Fröjdal jakaa oman tarinansa huumeidenkäyttäjän läheisenä elämisestä ja kokemistaan ennakkoluuloista.

Hänen mukaansa herkästi unohtuu, että päihderiippuvainen henkilö on ihminen. Addikti ei ole pelkkä nisti, kuten rumasti sanotaan, vaan myös jonkun rakas perheenjäsen.

Fröjdalin kokemus on osoitus asiasta, jonka toivoisi olevan jo selvä: päihderiippuvuus ei valikoi uhrejaan. Mikään sosiaalinen status ei pelasta sairaudelta, jos se on osuakseen kohdalle.

Olisitko valmis kutsumaan riippuvaista ihmisarvoa alentavilla nimityksillä ja katsomaan häntä nenänvarttasi pitkin myös siinä tapauksessa, että hän olisi oma lapsesi, vanhempasi tai puolisosi?

Keskusta-alueen kaltaiset julkiset paikat kuuluvat lähtökohtaisesti kaikille karvoihin katsomatta. Arkistokuva Porin kävelykadulta, jonka viihtyisyys nousee säännöllisesti puheenaiheeksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: