Koronapandemiaa ei ratkaista huutoäänestyksellä – kriisitilanteessa on kitkettävä rintamakarkuruus ihmisten pelastamiseksi - Pääkirjoitukset - Satakunnan Kansa

Koronapandemiaa ei ratkaista huutoäänestyksellä – kriisitilanteessa on kitkettävä rintamakarkuruus ihmisten pelastamiseksi

Jos tautimäärät nousevat, terveydenhuollon kapasiteetti murtuu. Sen seurauksena sinä tai läheisesi voitte jäädä ilman tehohoitoa.

28.3. 4:00

Keskustelu koronapandemiasta käy kuumana, mutta näkökulma on harhautunut pahasti siitä, mitä se oli vuosi sitten. Tuolloin ymmärrettiin, että koko maailmaa uhkaa tappava virus, joka on pysäytettävä. Alkoi yötä päivää kestävä kamppailu aikaa vastaan. Hankimme tietoa vihollisesta, sen vahvuuksista ja ennen kaikkea heikkouksista, jolla se saadaan kukistettua.

Se, mitä me tänä päivänä tiedämme viruksesta, sen hoidosta, ennaltaehkäisystä ja rokotteista, on mieletön edistysaskel. Suomen tappiot taistelussa ovat tähän asti pysyneet kohtuullisina, jos puhutaan ihmishengistä. Ei tarvitse katsoa kuin läntiseen naapuriin mitä olisi tapahtunut, jos olisimme toimineet samoin kuin Ruotsi.

Ruotsikin on joutunut nöyrtymään viruksen edessä ja asettamaan tiukat rajoitteet kansalaisia suojellakseen. Meillä sitä vastoin on alkanut järjetön kapinointi ja kansakunnan huutoäänestys. Rajoituksia uhmataan, vaikka ne on tehty meidän kaikkien henkeä ja terveyttä turvaamaan.

Kun vihollinen on hyökkäämässä, meillä kiukutellaan konserteista, kotibileistä ja ties mistä toisarvoisesta, joka ei kriisitilanteeseen kuulu. Ei sota-aikanakaan kysytty, että lähdetkö etulinjaan vai haluatko jäädä juomaan korsulle kiljua. Se oli mentävä, halusi tai ei, muuten tuli lähtö kenttäoikeuteen.

Ei sota-aikanakaan kysytty, että lähdetkö etulinjaan vai haluatko jäädä juomaan korsulle kiljua. Se oli mentävä, halusi tai ei, muuten tuli lähtö kenttäoikeuteen.

Keskustelun keskiössä pitäisi olla koko ajan se, että jos tautimäärät nousevat, niin terveydenhuollon kapasiteetti murtuu. Sen seurauksena moni jää ilman tehohoitoa tai hoitoa ylipäätään. Jos näin käy, eipä taida enää tanssituttaa, kun itse tai läheiset makaavat mullan alla.

Satakunnan sairaanhoitopiirille koronavuosi on maksanut jo nyt yli 10 miljoonaa euroa, vaikka osa ihmisistä naureskelee, etteihän täällä juuri kukaan ole joutunut sairaalaan. Tähän asti sairaalahoitoa koronan takia on tarvinnut 58 ihmistä ja tehohoitoa neljä.

Pelkästään neljän tehohoitoa tarvinneen koronapotilaan hoito on maksanut noin 217 500 euroa. Siitä voi jokainen laskea, mitä on edessä, jos tauti päästetään karkaamaan käsistä.

Vaikka tilanne Satakunnassa on tällä hetkellä kohtuullinen, se voi muuttua hetkessä pahimman luokan painajaiseksi. Tuudittautuminen väärään turvallisuuden tunteeseen olisi kohtalokas virhe.

Salaliittoteorioita tai kapinahenkeä lietsovien olisi syytä muistaa, ettei virusta kiinnosta maanrajat, puoluerajat tai se, mitä yksittäinen ihminen haluaa. Viruksen ainoa tehtävä on levitä ja kansalaistottelemattomuudella se tehdään sille helpoksi.

Yksikin heikko lenkki meidän puolustuksessamme voi olla kohtalokas saatikka joukko piittaamattomia ihmisiä, jotka asettavat koko kansankunnan vaaraan.

On pöyristyttävää, että oma elämä nostetaan muiden henkeä tärkeämmäksi, kuten Tapparan Jukka Rautakorpi teki pistäessään koronatartunnan saaneet nuoret jäähalliin harjoittelemaan. On sitä pienemmästäkin rikkeestä kenkää annettu ja oppirahoja maksatettu.

Päänsilittelyn aika on ohi.

Viikko sitten Helsingissä järjestetty mielenosoitus koronarajoituksia vastaan. Poliisi on käynnistänyt asiasta esitutkinnan. ­

Tekstiä on editoitu 28.3. kello 8.01: Poistettu yksi lause.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?