Porin veronkorotukset jakavat vasemmistoliittoa – keskituloisen palkansaajan rasite kasvamassa satasilla - Pääkirjoitukset - Satakunnan Kansa

Porin veronkorotukset jakavat vasemmistoliittoa – keskituloisen palkansaajan rasite kasvamassa satasilla

12.11.2020 3:00

Porin kaupunginvaltuusto kokoontuu ensi viikon maanantaina linjaamaan kaupunkilaisten verorasituksesta vuonna 2021.

Puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) on päättänyt, että kokous hoidetaan etänä. Näin hillitään koronaa ja keskustelua.

Kaupunginhallituksen äänestyspäätöksellä syntyneen pohjaesityksen mukaan veroaste nousee 0,75 prosenttiyksiköllä ja on näin ollen 21.

Muutama vuosi sitten tuollaisia veroja maksettiin vain vaikeasta rakennemuutoksesta kärsivissä pikkukunnissa ja -kaupungeissa.

Veroja on jo kertaalleen korotettu kuluneella valtuustokaudella 0,5 prosenttiyksiköllä. Se tarkoittaa sitä, että valtuustokäsittelyn jälkeen mediaanipalkkaa tienaava porilainen maksaa vuodessa noin 400 euroa enemmän veroa kuin ennen kuntavaaleja 2017.

Kaupunginhallituksessa esitys syntyi tällä kertaa äänin 6-3, kaksi tyhjää. Perussuomalaiset äänestivät kaupunginjohtajan ehdotuksen mukaisesti pienemmästä korotuksesta. Kokoomuslaiset eivät haluaisi korotusta lainkaan, joten he eivät äänestäneet.

Veronkorotuksen odotetaan menevän maanantain valtuustolta täysimääräisenä läpi. Sen taakse ovat ryhmittyneet suurin puolue sosiaalidemokraatit, keskusta ja vihreät.

Porissa vasemmistoliitto marssii eri tahtia verokysymyksissä. Arkistokuva.

Vasemmistoliitto on jakaantunut veroasioissa. Suurin valtuustoryhmästä äänestänee veronkorotuksen puolesta, mutta porukassa on ainakin vielä niitä, jotka toimivat vanhasta muistista.

Siinä vaiheessa 1900-lukua, kun suurin osa sosialisteista ymmärsi, että maailmanvallankumousta ei tulekaan, myös Suomessa vasemmistoliiton edeltäjä SKDL hyväksyi revisionistisen ajattelun.

Se ei suinkaan tarkoittanut sitä, että vasemmisto ajatteli työn ja pääoman ristiriidan poistuneen, vaan että kakkua jaettaisiin rauhanomaisin ja demokraattisin keinoin.

SKDL:n perusajatus oli, että jokainen voisi elättää itsensä omalla työllään ja tulla toimeen tienaamallaan palkalla.

Työ koettiin velvollisuutena ennemmin kuin mahdollisuutena. Tämä mahdollisti sosiaaliset turvaverkot niille, jotka eivät pärjää omillaan.

Tulonsiirtojen lähtökohta oli ottaa omistavalta luokalta ja antaa työläisille. Puolue lähtökohtaisesti vastusti tuloverotuksen kiristämistä, koska se oli suoraan pois proletariaatin ostovoimasta.

Tätä ajattelua edustaa Porin vasemmistoliitossa Erno Välimäki, joka äänesti kaupunginhallituksessa yhdessä perussuomalaisten kanssa pienemmän veronkorotuksen puolesta.

Välimäen tausta on ammattiyhdistysliikkeessä. Heitä on puolueessa vielä joitain jäljellä, mutta vähenevässä määrin.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut