Kilpavarustelu ei kannata - Pääkirjoitukset - Satakunnan Kansa

Kilpavarustelu ei kannata

Pori saa elinvoimaa maakunnan yhteistyöstä, ja päinvastoin.

5.4.2016 2:10

Nyt on vetäytyminen paikallaan.

Pori syventää kaupunginvaltuuston viime helmikuussa hyväksymää elinvoimaohjelmaa laajalla jatkotyöllä. Elinvoimaohjelman käytännön toteuttamisen tueksi ja sparraukseksi on luotu viisi ketjua, joissa on kaikkiaan noin 50 asiantuntijaa ja muuta pohtijaa.

Ideamylly on enemmän kuin tarpeen. Kaupungin elinvoima ei ole viimeisimpienkään selvitysten perusteella maan ykköstasoa. Näivettyminen on lähempänä kuin Porin seudulle povattu väestönkasvu.

Porissa ei ole samanlaista draivia kuin esimerkiksi Raumalla, jossa palapelin palat tipahtelevat paikalleen. Kanaalikaupunki käy taantuman vastaista kamppailua paletilla, johon muun muassa kuuluvat suurinvestointien jo värittämä Lakarin uusi teollisuusalue ja sataman 60 miljoonan investoinnit.

Rauma näyttää onnistuneen tärkeimmässä. Se on luonut ja luo kaikesta päätellen myös jatkossa edellytyksiä kannattavalle yritystoiminnalle. Yritykset ovat sen jälkeen vetäneet omat johtopäätöksensä.

Porissa on ollut muutamia hankkeita lukuun ottamatta hiljaista. Toivottavasti se ei sentään johdu sote-uudistuksesta, johon on valjastettu kaupungin parhaita voimia.

Porin kaupungin elinvoimaohjelmassa on viisi kivijalkaa: yrityskaupunki, vetovoimainen kaupunki, tapahtumakaupunki, opiskelijakaupunki ja kokeileva kaupunki.

Niissä riittää pureskeltavaa.

Kohtalon kysymys on kuitenkin yhä sama kuin ennen: Miten Rauman ja Porin edut pystytään yhdistämään niin, että koko maakunta hyötyy?

Satakunnan tulevaisuus on sitä parempi, mitä yhtenäisemmin maakunta toimii.

Paikallista yrittämistä kyllä on, mutta todellisia yhteisiä ponnistuksia on vähän. Paljon pitää rivejä tiivistää.

Sairaanhoitopiirejä on syytetty kilpavarustelusta, mutta sama tapahtuu Suomen satamissa. Satoja miljoonia aiotaan upottaa meren pohjaan ja uusiin laitureihin.

Satakunnan kahden ison sataman valttikortti olisi täsmäyhteistyö tai yhdistyminen. Huonolta näyttää. Sote-uudistus on Satakunnassa huomattavasti edistyksellisempi projekti kuin satama-uudistus.

Parempaan pitäisi pystyä.

Kommentoi pääkirjoitusta: Julkaisemme lukijoiden kommentteja mielipideaukeamalla. Sähköpostit: sk.mielipide@satakunnankansa.fi. Kirjeet: Satakunnan Kansa / mielipiteet, PL 58, 28101 Pori

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: