Satakunnan syrjäkylät saamassa kädenojennuksen uuteen maakuntaan - Pääkirjoitukset - Satakunnan Kansa

Satakunnan syrjäkylät saamassa kädenojennuksen uuteen maakuntaan

19.4.2018 3:00

Ensi vuonna (ehkä) aloittavien uusien maakuntien hallintohimmeleiden rakentamisessa lähestytään maalisuoraa.

Syrjäkylillä on huoli: miten saada ääni kuuluviin uudessa maakunnassa.

Vaalimatematiikka pitää huolen siitä, että Satakunnassa tulevan valtuuston paikat jaetaan Porissa ja Raumalla. Muualle maakuntaan jää murusia, kaikkein pienimpiin kuntiin ei välttämättä niitäkään.

Satakunnan Kansan tietojen mukaan maakuntauudistuksen vapaaehtoinen poliittinen ohjausryhmä on antamassa kädenojennukseen pienemmille kunnille. Kyse on maakunnan poliitikoista kasattu konklaavi, jonka tehtävä on kertoa virkamiehille epävirallisia askelmerkkejä.

Ohjausryhmä on koottu kuntavaalien voimasuhteiden mukaan, joten uudistusta valmisteleva Satakuntaliiton virkamieskoneisto ottaa sen tahtotilan tosissaan.

Ohjausryhmän yhteinen näkemys on, että maakunnan hallinto perustuisi lautakuntamalliin. Vaalien jälkeen puolueet jakavat lautakuntapaikat poliittisten voimasuhteiden mukaan. Puolueiden piirijärjestöt voivat istuttaa omalle paikalleen ihan kenet haluaa.

Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mukaan voidaan ottaa päättäjiä pienemmistä kunnista, vaikka he eivät olisikaan päässeet vaaleissa läpi. Näin ollen edes jossain vaiheessa prosessia joku on kertomassa syrjäseutujen tarpeista.

Lautakuntamallia on perusteltu myös sillä, että puolueiden on helpompi houkutella ehdokkaita vaaleihin. Vaikka ei tulisikaan valituksi valtuustoon, niin on mahdollista päästä johonkin tehtävään.

Lautakuntamalli on saanut toki perusteltuakin kritiikkiä. Ensinnäkin valtaa siirtyy äänestäjiltä puolueille. Lautakuntien vaihtoehto olisi valiokunnat, joissa istuisi vain vaaleissa läpi päässeitä valtuutettuja.

Toiseksi vaatimus alueellisin perustein jaeutuista paikoista ontuu, koska maakunnan toimielimissä pitää luonnollisesti ajaa maakunnan asioita, eikä esimerkiksi oman kotikunnan agendaa. Ei ole kenenkään etu, jos lautakunnista muodostuu siltarumpukerhoja.

Lautakuntien määrä tai ylipäänsä uuden hallinnon koko ovat vielä täysiä arvoituksia. Sote- ja maakuntauudistusta on Satakunnassakin valmisteltu hartaasti, mutta päätöksiä pitäisi pikkuhiljaa syntyä.

Vaalit lähestyvät, jos vain eduskunta saa lait valmiiksi aikataulussa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että taitaa saada, vaikka sote-valiokunnassa hermoja on viime aikoina koeteltu.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: