Käsittämätön ”lakko”, nepalilaisravintolat osoittivat mieltä itseään vastaan - Pääkirjoitukset - Satakunnan Kansa

Käsittämätön ”lakko” – nepalilaisravintolat osoittivat mieltä itseään vastaan, kun sulkivat ovet torstaina

6.4.2019 3:00

Niin Helsingissä kuin Porissakin nähtiin viikolla mielenosoitus, jollaiselle ei löydy vertaan. Yleensä hanskat lyö tiskiin työväki, mutta nyt essun riisuikin omistajaporras. Ainakin 7 nepalilaisravintolaa sulki ovensa Helsingissä ja yksi Porissa.

Syy mielenilmaisuus oli Helsingin Sanomien artikkeli (30.3.), joka kertoi työntekijöiden säälimättömästä hyväksikäytöstä. Esimerkit saivat naan-leivän tarttumaan kurkkuun.

Monelle harmaan talouden pyörittäminen tai epäily siitä tuli yllätyksenä. Osa taas muistutti, että ihminen näkee vain sen, minkä haluaa. Uusia ravintoloita, mukavaa, saadaan vaihtelua. Kaiken lisäksi vielä halvalla.

Epäilijät kehottavat miettimään, miksi Helsingissä on niin paljon nepalilaisravintoloita. Miksi niitä alkoi yhtäkkiä ilmestyä myös pieniin kaupunkeihin?

Moni mainion aterian syönyt ja kuitinkin saanut jää pohtimaan muutamaa asiaa. Miksi samat ihmiset ovat koko ajan töissä? Kuinka erittäin huonosti englantia ja vielä huonommin suomea puhuva pystyy pyörittämään ravintolaa tässä byrokratian luvatussa maassa? Miksi yrityksiä ei löydy kaupparekisteristä?

Taannoin poliisi teki niin sanottuja pizzaratsioita. Ne herättivät hieman hupia. Asia oli kuitenkin varsin vakava. Kyse oli ruuasta, jota myytiin aivan liian matalaan hintaan. Pääkaupunkiseudulla pizzan hinta painui alle neljän euron.

Moni yrittäjä puhuu kuuden euron rajasta. Alle sen firmaa ei voi pyörittää terveesti. Kuudellakaan eurolla ei välttämättä makseta asianmukaisia palkkoja eikä varsinkaan veroja. Tätä kutsutaan harmaaksi taloudeksi. Sitä poliisi pizzaratsioissa etsi ja hyvä niin.

Virkavaltaa syytettiin tuolloin eräänlaisesta ravintoloiden etnisestä profiloinnista. Poliisi muistutti kuitenkin, ettei harmaa talous ole pelkästään valkokaulusrikollisuutta. Tilaisuus voi tehdä varkaan myös "nyrkkipajassa".

Pizzaratsioita pidettiin myös leimaavina. Sama syytös kohdistuu nyt Helsingin Sanomiin. Osa yrittäjistä pisti ravintolansa kiinni, koska koki, että HS:n tutkiva journalismi leimaa koko nepalilaisbrändin.

Moni ymmärtää yrittäjien huolen. Sen sijaan mielenosoituksen muoto ei avaudu. Jos ravintola on kiinni, nälkäinen syö muualla. Kilpailijoita, auki olevia ravintoloita, kyllä riittää. Mielenosoituksella ravintoloitsija taistelee itseään vastaan. Siinä ei ole järjen häivääkään.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos