Aika ajoi Miss Suomi -kisan ohi — kiinnostaako se oikeasti enää ketään?

Aika ajoi Miss Suomi -kisan ohi — kiinnostaako se oikeasti enää ketään?
Harri Aalto

Uusi Miss Suomi valitaan myöhemmin syksyllä, nyt jo 80. kerran. Poikkeuksellisen myöhäinen ajankohta kertoo, että epävarmuus varjostaa perinteisen kauneuskilpailun tulevaisuutta.

Juhlavuonna näyttää siltä, että aika on ajanut ohi Miss Suomi -instituutiosta. Siihen on syynsä.

Suuren yleisön ja myös yritysmaailman mielenkiinto missejä kohtaan on yksinkertaisesti pienentynyt.

Suuret valtakunnalliset tv-yhtiöt eivät ole kiinnostuneita Miss Suomi -kilpailusta. Missifinaalin ovat viime vuosina televisioineet pienet kanavat.

Sponsorointikaan ei tiettävästi vedä entiseen tapaan. Missikeisari Eino Makusen parhaina päivinä yritykset olivat innostuneita saamaan oheisjulkisuutta naiskauneuden valokeilassa, mutta yritysten arvomaailma on muuttunut.

Suomen kansa on rakastanut maineikkaita missejään, Armi Kuuselasta alkaen. Palvottujen kaunotarten aika vaikuttaa kuitenkin olevan ohi.

Vaikka sadat nuoret naiset lähettävät joka vuosi toiveikkaita hakemuksiaan missikisoja monopoliasemassa järjestävälle Finnartist Oy:lle, tosiasia on, ettei missikilpailu ole koko 2000-luvulla nostanut esiin yhtään suuren luokan kaunotarta.

Viimeisimmät kansainvälisen tason missit lienevät Lola Odusoga ja Tarja Smura, jotka molemmat pärjäsivät 1990-luvulla hyvin Miss Universum -kilpailuissa.

Heidän jälkeensä Miss Suomi -kilpailu on nostanut pintajulkisuuteen lähinnä liudan persoonattomia nuoria naisia, jotka ovat hyvin nopeasti vaipuneet unholaan jättämättä minkäänlaista muistijälkeä.

Kauneuskilpailujen ystävät voivat vain haikeasti muistella 1970-luvulla loistaneita kauneuskuningattaria, kuten Anne Pohtamoa (Miss Universum), Johanna Rauniota (3. sija Miss Universumissa ja Miss Euroopassa) ja Riitta Väisästä (Miss Eurooppa).

Miss Suomi -kilpailua voi toki perustella sillä, että sen perinteiset ja ainakin ulospäin maltilliset arvot tarjoavat tervetullutta kohtuutta nykyisessä ulkonäkökeskeisessä maailmassa, jossa ei kaihdeta epäterveitäkään piirteitä.


Kommentit (8)

  • Analyytikko

    Google Trendsin mukaan kiinnostus on hiipunut tasaisesti. https://trends.google.com/trends/explore?date=all&q=miss%20suomi

  • Coop

    ” …ainakin vielä ihan hiljattain olleet television katselluimpia ohjelmia, itsenäisyysjuhlan ja muutaman muun suositun lähetyksen ohella.”

    No ei ihan. Vuonna 2013 Miss Suomi -finaalia katsoi Livillä keskimäärin 479000 katsojaa (huippulukema finaalissa oli 790000 katsojaa). Enää vuonna 2016 se ei ollut kanavan vuoden 10 katsotuimman ohjelman joukossa, katsotuin oli yksi Martin back -elokuva, keskimäärin 233000 katsojaa).

    Linnan juhlia 2016 TV1:llä tuijotti viime vuonna keskimäärin 2,6 miljoonaa katsojaa. Joulurauhan julistusta tarkkaili 1,1 miljoonaa ja pressan uudenveuodenpuhettakin yli 750000 katsojaa; tämä oli TV1.n 20. katsotuin ohjelma 2016.

    Maikkarilla 2009 missifinaalin kokokohtaa eli palkintojenjakoa katsoi 1,15 miljoonaa silmäparia, keskimäärin katsojia ohjelmalla oli 911000 katsojaa.

    Noista lukemista on pitkä matka Linnan juhlien katsojalukuihin, mitä tahansa jääkiekon merkkiotteluakin katselee helposti liki 2 miljoonaa suomalaista.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös