Sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaedellytykset eivät saa vaarantua hallitusneuvotteluissa

Viime vuonna päätetty veikkausvoittovarajärjestelmän lakkauttaminen perustui parlamentaariseen työhön, jonka osana kaikki eduskuntapuolueet sopivat lisäksi järjestöjen rahoitustasosta seuraavan vaalikauden loppupuolelle asti.

Uuden rahoitusmallin tavoitteena on turvata rahapelien tuotolla toimineille avustuksensaajille ennustettava, vakaa ja edunsaajien autonomian turvaava riittävä rahoitus.

Mallissa Veikkauksen voittovarat tuloutetaan valtiolle yleiskatteellisena ilman korvamerkintää käyttökohteesta. Rahapelihaittojen ehkäisy pysyy edelleen arpajaislain tarkoituksena.

Nyt vetoammekin erityisesti hallitusneuvotteluissa mukana oleviin puolueisiin ja niiden satakuntalaisiin edustajiin, että tästä sopimuksesta pidetään kiinni ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaedellytykset turvataan.

Järjestöillä on keskeinen rooli satakuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä, auttajina ja tukijoina. Vertaistuki, kohtaamispaikat, neuvonta ja muu toiminta kannattelevat monia sosiaalisia ja terveydellisiä haasteita kokevia ihmisiä kaikissa niissä asioissa, joihin julkinen palvelujärjestelmä ei pysty tai ehdi vastaamaan.

Erityisen merkittävää on, että järjestöt kannattelevat ja auttavat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.

Mikäli hallitusneuvottelujen tuloksena on heikennyksiä järjestöjen toimintaedellytyksiin, ottavat päättäjät tietoisen riskin julkisten sosiaali- ja terveysmenojen kasvusta, vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteen edelleen huonontumisesta ja väestön hyvinvoinnin heikkenemisestä.

Tuula Rouhiainen-Valo

Satakunnan järjestöjen neuvottelukunta pj,

Susanna Lehtimäki

Satakunnan järjestöjen neuvottelukunta varap.,

Milja Karjalainen

Satakunnan yhteisökeskus tj

Järjestöillä on keskeinen rooli satakuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistäjinä, auttajina ja tukijoina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut