Enemmän myötätuntoenergiaa

27.3. 19:15

Vietämme Jeesuksen äidin juhlapäivää. Onneksi olkoon Sinulle, ihan tavallinen Maria. Etpä tiennytkään minkälaiseen tehtävään suostuit, kun vastasit enkelille: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.”. Minkähän takia kansojen historiankirjat ovat täynnä kertomuksia sankarimiehistä? He valloittavat, sotivat ja ”vihkivät tuhon omaksi”, kuten vanhassa raamatunkäännöksessä sanotaan.

Onpa kirkkohistoriakin täynnänsä ihan meidän aikoihimme asti kirkon miesten historiaa. Kyllä heistäkin löytyy niitä, jotka ovat rakastuneet liiaksi valtaan. He ovat rakentaneet mitä kummallisempia oppirakennelmia ja kirkkojen sekä seurakuntien hallintohimmeleitä. Niinpä kirkollakin on ollut historiansa aikana omat keinonsa ”vihkiä tuhon omaksi” liian monta eritavalla ajattelevaa ja elävää ihmistä.

Mahtimiesten historia on aika usein synkkä, olipa kyse valtioiden tai kirkkojen historiasta. Väkivaltaa, salaliittoja ja laskelmoivaa itsekkyyttä … kaikki vain vallan ja kunnian tähden. Periksi ei voi antaa - ”kasvoja” ei voi menettää! Kaiken jälkeen elämä ei kuitenkaan löydykään valtarakenteista eikä oppilauselmista.

Missä ovat historian naiset? Perinteisesti naiset ovat jääneet miesten varjoon, ainakin silloin kun on ollut kyse vaikuttamisesta ja jäljen jättämisestä historiakirjoihin. Naisissa, äideissä ja mummoissa on kuitenkin sitä salaperäistä sielun ja sydämen voimaa, joka on pelastanut ja tulee pelastamaan maailman. Kyse on nimittäin myötätunnosta ja ihmisyydestä. Sitä tuntuu naisista, äideistä ja mummoista löytyvän enemmän kuin niistä kovin arvovaltaisista miehistä. On kyse sydänviisaudesta ja myötätuntoenergiasta. Se näkee kaikessa elämässä ja elävässä luovuttamattoman arvon – tasa-arvoisena ja yhdenvertaisena. Siksipä jopa ympäröivää luomakuntaakin kutsutaan ”Äiti-Maaksi”.

Elämä on annettua ja lahjaksi saatua. Sitä ei voi hallita ja omistaa. Loppujen lopuksi ihmisyydessä ja elämässä ei ole lainkaan kyse sukupuolesta eikä valta-asemasta. Aito, vilpitön ihmisyys ja elämä eivät tarvitse viimeisen sanan sanojaa. Sitä ei voi valloittaa, omistaa eikä hallita. Elämää ja ihmisyyttä ei voi etukäteen määritellä eikä laittaa mihinkään oppirakennelmiin. Elämä ja ihmisyys vain ovat ja tapahtuvat.

Siksipä Jumala tulikin osaksi elämäämme siellä, missä ei ollut vaikutusvaltaa eikä hallintorakenteita. Oli ihan tavallinen Maria ja vierellään ihan tavallinen Joosef. He yhdessä ottivat vastaan Jumalalta tehtävän - ihmisenä olemisen tehtävän. Se riitti silloin ja se riittää myös tänään!

Harri Henttinen

Kirjoittaja on pappi Vesilahdessa, joka haluaa nähdä ympärillään aina enemmän kuin silmät kertovat ja järki ymmärtää.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut