Menetä, kipuile, irrota, kiitä - Mielipiteet - Satakunnan Kansa

Menetä, kipuile, irrota, kiitä

20.1. 4:00

Kun käsissä on jotain hyvää, sen haluaisi pitää ikuisesti. Hyvyyttä haluaa puristaa rintaansa vasten, estää koskaan lähtemästä.

Ja silti kaikki elämässä alkaa, jatkuu aikansa ja loppuu. Hyvällä on mittansa samoin kuin vaikealla.

Kiinni puristuva nyrkki saa hyvyyden haukkomaan henkeään.

On uskallettava päästää irti, antaa kauneimmankin mennä. Luotettava keuhkojen viisauteen, ottaa ilmaa sisään ja laskea ulos puiden suuntaan.

Jokaisessa ihmisessä on suuri hyvyys ja vaihteleva määrä suojauksia.

Kun kokoonnumme rakkauden pöytään, ratkaisevaa ei ole haarniskoiden laatu ja määrä vaan se, mitä niiden sisältä löytyy.

Ihminen on hetken suojaton laskiessaan haarniskansa, tuodessaan hyvää yhteiseen pöytään.

Häneen katsova ei tätä huomaa, ellei ole pudottanut omaa suojaustaan.

Mitä sinulle rakkauden pöydästä annetaan? Mitä haluat jakaa?

Kun suojaukset lasketaan, ei tarvita valtaa, oikeassa olemista tai omistamista. Sydämellä on suurempi tehtävä, jonka kumma kyllä voi itseltäänkin piilottaa.

Keho on sydämen asialla: se kutsuu mieltä pysähtymään. Ottamaan vastaan hetken ja maiseman, elämään todeksi tunteet ja säät. Ja päästämään irti, jotta seuraavat voivat tulla.

Rakkaus puhaltaa maiseman henkiin, antaa olemassaololle ja tunteiden vaihteluille merkityksen.

Mitä sinusta versoo tänään? Säteiletkö elämääsi kauneinta valoasi, vuodatatko siihen kipeimpiä kyyneleitäsi?

Kivun ja kauneuden keskellä luopuminen luo elämää. Se vapauttaa tilaa kokemuksille, joita ei valita vaan tarvitaan.

Luopuva seisoo risteyksessä, josta on mahdollista jatkaa katkeruuden tai kiitollisuuden suuntaan.

Askel kivusta katkeruuteen on lyhyt, mutta kiitollisuuteen kuljetaan vaihtelevan pituisen surutyön kautta. Suru antaa arvon sille, mikä sai hetkensä ja antoi oppinsa ennen kuin väistyi pois.

Mistä on tullut aika irrottaa? Millaisen tilan se vapauttaa?

Jokaisella kokemuksella, teolla, ajatuksella ja tunteella on paikkansa. Tarkoitus erottuu, kun suru kasvaa kiitollisuudeksi, kiitollisuus kuunteluksi ja arvostukseksi.

Jos sisintään haluaa vahvistaa, itselleen voi sallia yrityksen ja erehdyksen kautta tulevan opin.

Silloin omista nahoistaan ei tarvitse paeta huonompinakaan päivinä. Voi rauhassa opetella tapaansa elää, muuttaa mitä vain milloin vain ja edistää koko suuruudellaan sydämensä asiaa.

Kirjoittaja on Säkylässä asuva valmentaja ja eläintenkouluttaja.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?