Pääkirjoitus

Vievätkö Trumpin puheet jo Satakunnan työpaikkoja?

Vievätkö Trumpin puheet jo Satakunnan työpaikkoja?
Jukkapekka Varjonen

Suomi porskuttaa parhaillaan nousukautta, mutta satakuntalaisittain tarkasteltuna elokuun alun talousuutiset ovat olleet huolestuttavia.

Amerikkalainen pörssiyhtiö Jabil Circuit on päättänyt sulkea kankaanpääläisen tutkimus- ja kehittämisyksikkö Clothing +:n.

Yhdysvaltalainen Venator puolestaan pohtii tulipalossa kärsineen Porin erikoispigmenttitehtaan tuotannon siirtoa muihin laitoksiinsa.

Molempia satakuntalaisia yhdistää poikkeuksellisen vahva linkki maakunnan teolliseen historiaan.

Porin titaanidioksiditehdas on monelle porilaiselle tuttu jo valtionyhtiö Vuorikemian ajoilta.

Clothing+ puolestaan irtautui omaksi älyvaateyritykseksi Kankaanpään tekstiiliteollisuuden veturista Reimasta vuonna 2008.

Tuskaa korostaa se, että nyt näemmä edes suomalaisten perinteiset myyntivaltit eli korkea osaaminen ja työn laatu eivät tunnu auttavan.

Venator tosin ilmoitti keskiviikkona käynnistävänsä pigmenttitehtaan jälleenrakennustyömaan kuukauden tauon jälkeen. Hyvä niin, mutta ei tällainen nykypäivään huonosti sopiva vitkuttelu luottamusta herätä.

Yritysten teot ja suunnitelmat osuvat samaan aikaan, kun maailmalla puheet protektionismista ovat nousseet.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on julistanut "Amerikka ensin" -ajattelunsa hengessä kauppasodan lähes jokaisen kauppakumppanin kanssa.

Vaikka yritykset toki kiistävät toteuttavansa Trumpin politiikkaa, voi kuvitella valtion päämiehen taukoamattoman kovan retoriikan vaikuttavan, kun toimitusjohtajat miettivät strategioitaan.

Ainakin se tekee kaikenlaisen ulkomaalaisen kilpailijan pois ostamisen helpoksi.

Amerikkalaisjohdon on helppo vedota muualle tehtäviä ratkaisuja USA:n tuotannon, työllisyyden ja omavaraisuuden turvaamisella.

Tätä taustaa vasten paikallisten porilaisten toimijoiden päätös ostaa pitkään kitunut Technip Offshoren telakka itselleen on pelkästään kunnioitettavaa.

Uuden POC:n omistajat eivät voi piiloutua kasvottomien osakkeenomistajien taakse päättäessään toisella puolella maapalloa olevan yrityksen ja sen työntekijöiden kohtalosta.

Tulevaisuus kertoo, miten riskinotto onnistui, mutta ainakaan se ei ole halusta kiinni.


Kommentit (2)

  • Nimetön

    On aivan luonnollista, että yrityksiä kuolee. Mutta vaikea siinä on nähdä linkkiä Trumpiin negatiivisessa mielessä. Eikö Trump-seurauksena/ansiona olekin nyt pikemmin nouskukausi?
    Syynä yrityskuolemiin on paremminkin oma osaamattomuus, näköalattomuus, luottamuksen puute, väärä ajoitus, taitamattomat työntekijät, huono liikeidea tai huono toteutus jne…
    Vaikka epäilemättä Trump on vaikutusvaltainen mies, niin ei häntä sentään siitä voi syyttää, jos Suomessa valtion avustuksilla toimiva alkemisti ei onnistu tekemään kuparista kultaa.

  • Nimetön

    Niin sen pitäisi olla Suomessakin, Suomi ensin. Eri asia on kannattaako suurenkaan maan ”mainostaa” tuollaisella iskulauseella. Sisäpolitiikan kannalta mainos ehkä on paikallaan elleivät teot riitä. Maan johtajan, kuten koko hallituksen ja eduskunnan, tehtävä on ajaa maansa etua. Jokainen ulkomaiseen tavaraan tai palveluun käytetty euro on korvattava vientieurolla Suomessakin, muuten ei kauppatase ole tasapainossa ja kansa köyhtyy.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio