Pääkirjoitus

Taksien ajamat Kela-kyydit voitaisiin järjestää myös helposti ilman nykyistä täysfarssia

Taksien ajamat Kela-kyydit voitaisiin järjestää myös helposti ilman nykyistä täysfarssia
Pasi Mattila

Uuden liikennepalvelulain mukanaan tuomat muutokset taksiliikenteessä ovat kauhistuttaneet, vaikka vapaa kilpailu tuskin pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna on ainakaan haitallinen asia.

Samalla, kun taksiluvat vapautuivat, kilpailutettiin uudelleen myös niin sanotut Kela-kyydit. Ne on tarkoitettu ihmisille, jotka eivät sairautensa vuoksi voi käyttää lääkäri- tai sairaalakäynteihinsä omaa ajoneuvoa tai taksin sijaan muuta julkista ajoneuvoa.

Kela-kyytien kilpailutus tuotti esimerkiksi Satakunnassa melkoisen sekamelskan. Maakunnan Kela-kyytien tarjouskilpailun voitti turkulainen Lounais-Suomen Taxidata Oy, jolla ei itsellään ole Satakunnassa ensimmäistäkään autoa. Se toimii vain kyytien välittäjänä.

Samalla, kun Kela-kyytien välittäjä vaihtui, huononivat myös autoilijoiden ehdot. Tämä tarkoitti suoraan myös Kela-taksien vähentymistä ja asiakkaille pidempiä odotusaikoja.

Ajatuksena erillinen Kela-kyytien välittäjä tuntuu nykyaikaiseen tapaan hieman hankalalta. Samaan aikaan, kun taksiliikenne on toisilla tahoillaan ottanut askeleita kohti nykypäivää mobiilisti toimivine tilaussovelluksineen ja Uber-kyyteineen, voisi yksi sen tärkeimmistä osa-alueista palata ehkä sittenkin osittain "vanhoihin hyviin aikoihin".

On vaikea ymmärtää, miksi juuri Kela-kyytien järjestämiseen tarvitaan oma välittäjänsä. Miksi Kela-kyydit eivät voisi toimia kuin mikä tahansa taksikyyti? Miksi Kela-kyytien korvauksissa ei voitaisi käyttää samaa mallia kuin apteekeissa ja lääkäreissä?

Näin toimittiin ennen kuin kyydeille saatiin omat alueelliset välittäjät. Taksiyrittäjät merkitsivät Kela-kyydit ylös ja tekivät itse laskutuksen. Olisiko tämä "ruutuvihkomalli" nykyään täysin mahdoton?

On ymmärrettävää, että jokainen taksiyritys tuskin haluaisi lähteä Kela-laskutukseen mukaan, sillä sekin teettää oman työnsä. Mutta voisiko Kela-kyydit tästä huolimatta vapauttaa? Sovittaisiin, että Kela-kyytejä ajavat taksit merkittäisiin esimerkiksi ikkunatarralla, jolloin asiakas tietäisi valita oikean auton. Taksikeskuksesta voisi tilata Kela-kyydin mainitsemalla asiasta.

Tällä mallilla voittaisivat kaikki. Taksien tuloista ei kukaan vetäisi välistä, eikä asiakkailla todennäköisesti olisi pulaa kyydittäjistä.


Kommentit (21)

  • Ex Yrittäjä

    Satakunnan Aluetaksi oy:n tarjous hylättiin kelan osalta. Tilannetta voisi verrata HKscanin porilta pyytämäänsä tonttitarjousta, taikka Bilteman tontti kyselyä ” ei löydy ” . Nämä asiata kuulostavat
    aika pahalta ollakseen totta . Eli Visit Pori Tervetuloa periferiaan.

  • Nimetön

    Vikaa löytyy ja on löytynyt jo vuosikausia muuallakin, mutta muutoksia ei ole tulossa maksatuksiin ja asiasta vaietaan vähätellen. Lindströmkin vain hekuttelee työllisyysprosenteillaan.

    Yritysten työllistämistukien maksatuskin on taas kuukausia myöhässä, myös Satakunnassa, vähintään noin kolme kuukautta ja pitempäänkin. Ilmeisesti ministeriö ei välitä, tai ei ole tietoinen asiasta. Lukuisilla työntekijöitä työllistäneillä pienyrityksellä on tulossa mitta täyteen tästä saamattomuudesta. Asiaa on jo vuosia pitänyt parantaa ajantasalle, mutta mitään ei ole tapahtunut.

    Aikeisemmin maksatukset hoidettiin paikallistasolla ja ne olivat aina ajantasalla, sitten siirryttiin sekoiluun, jossa eneterin painaminen ajoissa on ylivoimaista virkamiehille, ehkä tällä saamattomuudellaan saavat pitää työpaikkansa, koska asianmukaisesti hoidettuna joku voisi asian hoitaa kahvitunnillan.

    Tämä saa monet sellaiset pienyritykset jopa vaikeuksiin, jotka ovat palkanneet työttömiä, jotta voisivat jatkossa työllistää heidät normaallisti, koska vie aikaa, ennen kuin työllinen alkaa tuottaa palkkansa arvon pienyrittäjälle. Asia alkaa tuntua hallituksen huijaukselta, jossa kulut ja riskit laitetaankin pienyrittäjän vastuulle, jotta hallituksen työllisyystilastot kaunistuvat.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös

Sammio