Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kun oma asema vaihtui kapellimestarista bassopasuunan soittajaksi, alkoi kiusanteko

Politiikka on rikki, totesi Mikael Jungner reilu kuukausi sitten. Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli pohjustus poliittiseen comebackiin. Muutaman julkkiksen ja sopivasti profiilia täydentävän tuoreen kasvon muodostama uusi Liike Nyt pyrkii ravistelemaan ummehtuneeksi miellettyä päätöksentekokulttuuria ja -mekanismeja. Poliittiset puolueet tekevät kuulemma päätöksiä pienessä piirissä ja jopa kansanedustajat jäävät valtakeskiön ulkopuolelle. Vaikka nykypuolueetkin kilvan kutsuvat itseään kansanliikkeiksi, on maailma muuttunut sitten menneiden vuosikymmenten. Näinä aikoina, kun ei enää uskalleta sitoutua edes vanhempainyhdistyksen toimintaan, saati taloyhtiön hallitukseen, vaatii poliittisen puolueen jäsenyys todellista kutsumusta. Kun poliittinen toiminta vielä leimataan, syystä tai syyttä, pienen piirin puuhasteluksi tai pahimmillaan riitelyksi, niin ei se totta vie houkuttelekaan uusia tekijöitä mukaan. Tuulettaminen ja keskustelu yhteisten asioiden hoitamisesta onkin tervetullutta ja linkittyy hyvin kovasti muodissa olevaan osallisuuteen. Porissa tuuletellaan myös. Viime viikkoina on käynyt selväksi, että joidenkin johtavien poliitikkojen tavoitteena tuntuu olevan koko päätöksenteko- ja luottamushenkilöorganisaation toiminnan lamauttaminen. Kun oma asema on vaihtunut kapellimestarista bassopasuunan soittajaksi, alkoi kiusanteko. Nyt kun Porilla olisi hyvä aika jatkaa aloitettuja uudistuksia ja kehittämistä yhteistyössä, aikaa ja energiaa tuhlataan ylidramatisoituihin sivujuoniin. Valtakunnan tasolla lakivalmistelun tahti on hengästyttävä, jopa siinä määrin, että läpi menee sutta ja sekundaa. Valmistelua ei ehditä tekemään kunnolla ja päätöksiä perutaan tai muokataan erilaisilla soveltamisohjeilla, kun huomataan, ettei mennytkään niin kuin meinattiin. Uusimpana kukkasena Sipilän kakkarassa on työllisyyspalveluiden laajamittainen ulkoistaminen kasvupalvelu-uudistuksen nimissä. Suurimpana huolena on, että uusille maakunnille ei taata riittäviä resursseja työllisyyden hoitoon ja ne vähätkin varat valuvat jo valmiiksi aliresursoituihin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Politiikka ei ehkä ole rikki, mutta liitokset vähintäänkin natisevat. Toivottavasti lopputulema on entistä parempia, ehkäpä uudet tuulet tuovat mukanaan uutta ajattelua, hyvää harkintaa, viisaita päätöksiä ja osallistuvia kuntalaisia ja kansalaisia. Kirjoittaja on Porin kaupunginvaltuutettu (vas.)