Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kolumni: Sori vaan mimmit, teistä ei nyt ole huippuammattilaisiksi, kun jonkun pitää hakea ne skidit daagiksesta

Suomessa ollaan edelläkävijöitä verotietojen avoimuudessa. Julkisuus lisää luottamusta ja ehkäisee väärinkäytöksiä. Yksilötasolle menevät juorulehtien lööpit tuntuvat vastenmieliseltä tirkistelyltä, mutta verotiedoista voi tehdä myös mielenkiintoisia havaintoja. Ensinnäkin sen, että Satakunnassa tuloerot ovat pääkaupunkiseutua huomattavasti maltillisemmat. Satakunnan suurituloisimman verotettavat tulot jäivät alle 3 miljoonan, kun pääkaupunkiseudulla yhteenlaskettujen ansio- ja pääomatulojen maksimi menee yli 74 miljoonan. Satakunnan kymmenen suurituloisimman joukossa ei ole yhtään naista. 20 joukosta löytyy sentään yksi. Viime vuoden verotietojen perusteella 50 eniten tuloja saaneet tienasivat noin miljoonan mieheen, eli yhteensä 52 miljoonaa euroa. Näistä 46,3 miljoonaa meni miehille ja 5,7 naisille. Tasa-arvoon on siis vielä matkaa satavuotiaalla Suomellakin. Maailman mittakaavassa palkkatasa-arvon saavuttamiseen menee Maailman talousfoorumin selvityksen mukaan vielä 217 vuotta. Tieto naisten pitkästä takamatkasta on pettymys, mutta ei yllätys. Vasta reilu viikko sitten suomalainen huippukokki julisti televisiossa, että naisten tie ravintola-alan huipulle tyssää synnyttämiseen ja lasten päivähoitokuljetuksiin. Että sori vaan mimmit, teistä ei nyt ole huippuammattilaisiksi, kun jonkun pitää hakea ne skidit daagiksesta. Suomalaisessa työelämässä naisen euro on vain 83 senttiä. Suuri syy palkkojen epätasa-arvoon löytyy jo ammatinvalinnasta. Naisvaltaisilla aloilla palkat ovat pienempiä ja toisaalta ammattien eriytyminen sukupuolen mukaan on suurta. Vanhemmuuden jakautumista edistävän perhevapaajärjestelmän uudistamisen lisäksi parhaiten palkkatasa-arvoa edistettäisiin nostamalla matalia palkkoja hoiva- ja palvelualalla sekä purkamalla ammattialojen sukupuolittuneisuutta. Tekniikka on myös tyttöjen laji ja hoiva-alalla tarvitaan kaikkia sukupuolia. Tasa-arvotyön on jatkossa oltava yhä keskeisempi osa myös suomalaista koulutusta. Siksi olisi suotavaa, että Opetushallituksen Tasa-arvo on taitolaji -opas kuluu käytöstä hiirenkorville Ulvilan lisäksi muissakin Satakunnan kunnissa ja kouluissa.